Voi ei! Valtteri Lehtinen paljasti ikävän uutisen

Voi ei! Valtteri Lehtinen paljasti ikävän uutisen

– Totta kai näin piti käydä ennen show'ta, Gaala-podcastia juontava Valtteri harmittelee.

Gaala-podcastin tähdet joutuivat jännään paikkaan juuri ennen ensimmäistä live-esiintymistään.

Video: Gaala-juontajat Seiskan visailussa

Podcastissa mukana oleva näyttelijä Valtteri Lehtinen mursi ranteensa viime viikonloppuna Lapissa tunturikävelyllä.

– Totta kai näin piti käydä vain muutama päivä ennen show'ta.

– Yöpakkaset olivat tehneet maasta liukkaan. Loivassa alamäessä luiskahdin pyllylleni ja otin käsillä vastaan. Sitten kuului vain hirveä rusahdus oikeasta ranteesta. Tiesin heti, että nyt kävi pahasti.

Savoy-teatterissa yleisön edessä toteutettuun esitykseen ei kuitenkaan tehty muutoksia, vaan podcastaajat halusivat toteuttaa sen alkuperäisten "stunttien" kera.

– Olimme tietysti ensimmäiseksi huolissamme siitä, miten akrobaattinen esityksemme toteutetaan...Thelma Siberg veistelee.

– Ja sitten toki Valtteristakin huolestuimme vähäsen myös, Hennariikka Laaksola nauraa.

Kääk! Hennariikka kipusi Valtterin harteille kesken Gaala-podcastin live-esityksen. Thelma esitteli taitojaan vieressä.
Kääk! Hennariikka kipusi Valtterin harteille kesken Gaala-podcastin live-esityksen. Thelma esitteli taitojaan vieressä.

Salasi haaverinsa

Podcastista jo pois jäänyt Amelie Blauberg paljastaa, että tyypilliseen tapaansa Valtteri ei ollut kertonut loukkaantumisestaan muille. Nelikon yhteisessä tapaamisessa selvisi karu totuus.

– Valtteri ei itse ottanut asiaa puheesti, joten kysyin sitten, että anteeksi mikä tuo paketti sinun kädessäsi on, Amelie parahtaa.

– Hän myös sanoi, ettei aio ottaa rannetukea lavalle. Me totesimme, ettemme esiinny, jo Valtteri ottaa sen pois, kollegat Thelma Siberg ja Hennariikka Laaksola virkkovat.

Valtteri nautti takahuoneessa valmisateriaa ennen illan suurta hetkeä. Paketissa oleva käsi ei ole pilannut heidän suunnitelmiaan.
Valtteri nautti takahuoneessa valmisateriaa ennen illan suurta hetkeä. Paketissa oleva käsi ei ole pilannut heidän suunnitelmiaan.

Tukeutuu siivoojaan

Valtterille käänteentekevin Gaala-jakso oli heidän ensimmäinen siivousjaksonsa, joka julkaistiin viime vuonna. Valtteri on järjestelmällinen himosiivooja.

Sittemmin hän on saanut kuulla jaksosta jatkuvasti, ja hänestä on tehty aiheeseen liittyviä haastatteluita.

Nyt Valtteri ei kuitenkaan pysty tekemään perusteellista kotisiivousta loukkaantuneen vuoksi.

– Meille tulee siivooja, mikä on aivan poikkeuksellista. Tämä on vaikeaa minulle, hän myöntää.

Thelma, Hennariikka, Amelie ja Valtteri valmistautuivat jännittynein mielin illan show'hun. Vaikka Amelie ei enää ole mukana podcastissa, hän teki yllätysesiintyymisen ja ilahdutti faneja.
Thelma, Hennariikka, Amelie ja Valtteri valmistautuivat jännittynein mielin illan show'hun. Vaikka Amelie ei enää ole mukana podcastissa, hän teki yllätysesiintyymisen ja ilahdutti faneja.