Villiä biletystä! Sanna Marinin raisut festarikuvat

Musiikin lisäksi viikonloppuun kuului ystäviä ja juhlatunnelmaa.
Ex-pääministeri Sanna Marin viiletti villisti tähtiseurassa Turun Ruissalossa kuluneena festariviikonloppuna.
Sanna jakoi kulttuurielämyksestään julkaisun Instagram-seuraajiensa iloksi. Rapatessa roiskui, mutta kuvasarjan mukaan vain kengät ottivat hieman osumaa.
Mukana menossa kotimaan tähtiä
Jakamassaan julkaisussa Sanna nähdään keskellä festarimeininkejä. Yksin ei yrittäjän tarvinnut viikonloppua viettää, sillä kuvissa näkyy ex-pääministerin seuruetta.
Rennossa menossa mukana olivat ainakin näyttelijä Minka Kuustonen, laulajana tunnetuksi tullut Kristiina Wheeler sekä SDP:n poliitikko Nasima Razmyar.
Kuvasarjasta käy ilmi, että Sanna on viikonlopun aikana sonnustautunut paitsi näyttävään kesäiseen festarilookiin, myös perisuomalaiseen kesätapahtumien klassikkoasusteeseen: sadetta hylkivään pitkähihaiseen.
Politiikasta yrittäjäksi
Viikonloppuriennot tulevat eittämättä tarpeeseen, sillä pääministerikautensa jälkeen Sanna siirtyi politiikan eturivistä kansainväliseksi yrittäjäksi.
Töitä on saanutkin paiskia, sillä tuoreimpien verotietojen mukaan Sanna kuittasi huimat 234 000 euron tulot.