Vesa Vierikko: Olen huono isoisä
70 vuotta täyttävä Vesa Vierikko rakasti teatterilavoja ja oli isänä pehmo. Nyt näyttelijä aikoo keskittyä nikkaroimaan ja näpertämään. Tärkeintä on pysähtyä hetkeen.
Kevään ja kesän ihminen. Sitä olen sydänjuuriani myöden, näyttelijä-professori Vesa Vierikko toteaa.
Videolla Vesa Vierikko kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan:
Tällöin Vesa viettää Kangasalan-mökillään mahdollisimman paljon aikaa. Luonto ympärillä vihertää, linnut sirkuttavat ja koira nauttii vapaana metsämökkitontilla.
Tänä keväänä ajatuksissa kulkevat kuitenkin mukana muutoksen tuulet, kun Vesa jättää vuoden lopussa teatterilavat taakseen 55 vuoden jälkeen. Siihen saakka hän esiintyy Kekkosena Kansallisteatterin Toinen tasavalta -näytelmässä.
Aika on kypsä.
– Ikä tuo mukanaan positiivista raihnaisuutta ja luopumista. En kuitenkaan kiroile, vaan lopetan levollisin mielin. Televisio- ja elokuvatöitä jatkan vielä, Vesa sanoo.
Teatteri on ollut töistä rakkainta, mutta myös raskainta. Esityksen jälkeinen päivä oli usein väsynyt ja tahmainen. Nuorena jaksoi paremmin, enää ei. Vesa miettii, että elämässä pitää saada olla jonkin aikaa vain eläkkeelläkin.
– Vanhemmiten työntekoon on tullut myös enemmän epävarmuutta kuin nuorempana.
Nyt Vesa haluaa keskittyä nikkaroimaan ja näpertämään. Suunnitelmissa on myös ryhtyä nuoruuden rakkaan harrastuksen eli piirtämisen pariin. Naapurissa asuvan kuvataiteilijaystävän kanssa on sovittu, että hommaan tosiaan aletaan.
– Tällä hetkellä hahmottelen öljyvärimaalauksia. Myös oboeta voisin jälleen soitella.
Lämpiön ja keittiön kautta
Menneestä Vesa miettii, että ei tekisi moniakaan asioita toisin. Elämä on kohdellut hyvin. Se, että hänestä tuli näyttelijä, oli sattumaa. Oppikoulussa Tampereella samalle luokalle tuli näyttelijä Veikko Sinisalon poika, Jarno.
Kaksikko oli ensihetkestä alkaen erottamaton. Ala tuli Vesalle tutuksi "lämpiön ja keittiön kautta", kun Jarno otti ystävänsä mukaan katsomaan isänsä harjoituksia ja esityksiä.
– Myös Veikko ehti nähdä urani syntymisen. Se kosketti.
Sittemmin Vesa on ollut muun muassa Ryhmäteatterin kantavia voimia. Teatteritaiteen valtionpalkinnon hän sai 2001, Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professorina Vesa toimi 2002‒2012.
Kahdesta avioliitosta syntyneet seitsemän lasta ovat rakkaita. Lapsenlapsiakin on kahdeksan. Isänä Vesa oli lempeä pehmoisä.
– Minut oli helppo puhua ympäri. Jos oli sääntöjä, joustin kevyesti. Karkkipäivä saattoi olla muutaman kerran viikossa.
Pappana Vesa kokee olevansa edelleen lempeä, vaikka hiekkalaatikolla istujaa hänestä ei sukeudu.
– Olen rakastava, mutta myös huono. Meille saa aina tulla, mutta erikoista tekemistä en keksi. Istutaan ja tuijotellaan lastenlasten kanssa toisiamme. Se piisaa.
Kohtalaisen kivuttomasti
Erityisiä elämänohjeita tai viisauksia Vesalla ei ole. Riittää, että ymmärtää, että elämä on koko ajan tässä ja nyt. Tärkeintä on oppia nauttimaan siitä.
– Sanon usein, että rikkoutuneen lasin tehtaalle ei kannata tieten tahtoen mennä paljain jaloin kävelemään. Suunnitelmia ja unelmia voi olla, mutta tärkeintä on pysähtyä hetkeen.
Kesällä Vesa aikoo heräillä mökillään seitsemän aikaan ja keittää ensimmäisenä toimenaan kahvit. Sen jälkeen hän lukee terassilla Helsingin Sanomien pääuutiset ja ryhtyy puuhiin. Ajatukset pyörivät lähinnä seuraavien askareiden suunnittelussa.
– Olisi hienoa elää vielä pitkään ja kohtalaisen kivuttomasti.