Vesa Vierikolta shokki-ilmoitus teatterin ystäville: ”Olen miettinyt tätä jo jonkin aikaa”

Tällä hetkellä Vesa näyttelee Kansallisteatterissa Ensimmäinen tasavalta -näytelmässä.
Pelle Hermannia uudessa elokuvassa näyttelevä Vesa Vierikko, 67, ei kammoksu lähestyviä eläkepäiviään.
– Virallisesti olen ollut eläkkeellä jo kaksi ja puoli vuotta, Vesa huomauttaa Seiskalle Pelle Hermanni ja hypnotisoija -elokuvan kutsuvierasensi-illassa.
Tällä hetkellä hän näyttelee Kansallisteatterissa Ensimmäinen tasavalta -näytelmässä.
– Se jatkuu maaliskuuhun saakka ja on näillä näkymin viimeinen produktioni. Lavoja ei ole kuitenkaan vaikeaa jättää. Olen miettinyt tätä jo jonkin aikaa, Vesa tuumaa ja mainitsee odottavansa jo tulevia mökkipuuhiaan.
Vesa Vierikko on pitänyt yhtä Kati-vaimonsa kanssa jo yli 20 vuotta - tältä he näyttävät nyt
Joulu kuluu hellan ääressä!

Ohjaaja Timo Koivusalo, 60, myöntää nauttivansa lähestyvästä joulusta täysin siemauksin.
– Olen täysin jouluihminen! Timo viettää pyhiä perinteisesti kotona lasten ja muiden läheisten parissa.
Erityisesti aikaa kuluu intohimoisen kokkailun parissa.
– Entisenä ravintolakokkina teen meille runsaasti jouluherkkuja. Hellan ääressä menee noin puolitoista viikkoa, Timo laskeskelee.
Timo Koivusalolla on vanha taito yhä tallella – näin hän hemmottelee päivittäin Susanna-rakastaan
Olen hiphop-mummo

Taiteilija Tuija Piepponen, 76, järjestää suosittuja Mummodiskoja jo seitsemättä vuotta. Tuijan juontamiin kekkereihin ovat tervetulleita kuitenkin kaiken ikäiset joraajat.
– Muistan, kun erääseen tapahtumaan saapui kaksi topakan näköistä mummoa. He istuivat vakavina salin reunalla, mutta kun kaijuttimista alkoi soida heviä, he alkoivat moshaamaan! Tuija nauraa.
Taiteilijan oma musiikkimaku on laaja, mutta erityisesti hän kertoo rakastavansa hiphoppia.
Tuija Piepponen repäisi hautajaisissa: tästä syystä iäkkäät naiset kadehtivat Aira Samulinia
Minusta tuli vaari!

Pulkkinen-sarjan luoja Jari Salmi, 60, käsikirjoittaa parhaillaan suosikkisarjaan perustuvaa elokuvaa. Hän on kiertänyt kesän ja syksyn aikana hahmonsa kanssa Suomea vetäen Pulkkinen Live -teatteriesitystä. Jari on saanut kiertueella vahvistusta sille, että sarjan maailma kiinnostaa edelleen. Käsikirjoitustöiden ohessa Jari on nauttinut muun muassa isovanhemmuudesta.
– Tyttäremme sai viime tammikuussa lapsen. Aika menee hurjaa vauhtia, sillä tyttö täyttää pian vuoden. Hän on aivan vaimoni näköinen, Jari hörähtää.