Veronica Verho avoimena: Tällaiset ovat välit Juhani Koskisen kanssa
Veronica ei ole esitellyt nykyistä puolisoaan julkisuudessa.
Veronica Verholla on edessään kiireinen syksy. Alkuviikot hän viihdyttää Radio Novan iltapäivissä Esko Eerikäisen kanssa, ja viikonloput kuluvatkin Tanssii tähtien kanssa -ohjelman parissa.
Arkistovideolla Veroniva Verho kertoo hurjista kolmekymppisistään:
Veronica on jo pitkään jakanut aikansa kahden kaupungin välillä. Jatkossakin hän aikoo suhata Helsingin ja Turun väliä, vaikka aikataulu syksyksi hieman muuttuukin.
– Käytännössä se on mennyt niin, että olen hakenut torstai-iltana koiran töiden jälkeen ja olemme ajaneet Turkuun. Yleensä sitten joskus maanantaina aamupäivästä tulemme takaisin Helsinkiin, Veronica selittää.
Toistaiseksi kahdessa kaupungissa majailu ei ole tuntunut raskaalta. Veronica on oppinut hyödyntämään ajamiseen kuluvan ajan soittelemalla läheisilleen.
– Siinä ehtii hyvin soittamaan mummut ja papat läpi, Veronica nauraa.
– Se on tauko kaikesta kiireestä.
Yhteishuoltajuus
Veronican reissukaverina toimii tämän puoliso. Pariskunnan elämää sulostututtavat myös mäyräkoirat Matti ja Teppo. Veronica jakaa hauvojen huoltajuuden ex-kumppaninsa Juhani Koskisen kanssa.
– Toimimme koirille vakiohoitopaikkoina. Esimerkiksi kun Juhani oli reissussa, otin Matin hoitoon. Viikonloppuna olin häissä, ja Juhani otti Tepon luokseen siksi aikaa.
– On helppoa, kun on hoitopaikka, johon voi luottaa, Veronica sanoo.
Koirat yhdistävät
Veronica ja Juhani kertoivat alkuvuodesta 2024 eronneensa. Tuolloin he kuvailivat rakkautensa muuttuneen takaisin ystävyydeksi. Kaksikon välit ovatkin pysyneet ystävällisinä.
– Koirat ovat tietysti se asia, joka meitä eniten yhdistää, Veronica myöntää.
– Meillä on hyvät perusvälit.
Näin nyksä suhtautuu
Yhteydenpito exään ei hierrä Veronican nykyistä puolisoa. Eläinrakkaana ihmisenä hän on löytänyt tilanteesta hyviä puolia.
– Ei hän ainakaan ikinä ole sitä mitenkään negatiivisesti kommentoinut, Veronica pohtii.
– Hänestä on ihana nähdä molempia koiria. Ja monesti on ollut sellaisia tilanteita, että minä en ole töiltäni ehtinyt hakemaan koiraa, niin hän on hakenut sen Juhanilta.
– Erostamme on kohta kolme vuotta aikaa, että ehkä tässä on vettä virrannut riittävästi. Erosimme hyvissä väleissä, ja sellaiset ne ovat edelleen, Veronica summaa.