Katsojilta suorat sanat uudesta TTK-juontajasta
Uuden juontajan julkistus keräsi paljon pohdintaa.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelman uutta juontajaa on arvuuteltu siitä lähtien, kun Vappu Pimiä ilmoitti jättävänsä tanssiparketit taakseen. Salaisuus paljastettiin uuden TTK-kauden avausjaksossa sunnuntaina 30. elokuuta, jossa esiteltiin myös tähtipareja tarkemmin.
Katso video: Tähtioppilaat paljastavat, mikä voisi olla tuleva bravuuritanssi.
Kuukausien aikana lukuisia eri suomalaisjulkkisten nimiä heiteltiin ilmoille mahdollisina juontajaehdokkaina. Yksi keskusteluissa pyörineistä nimistä oli Veronica Verho. Arvailu osoittautui hänen kohdallaan oikeaksi, sillä jakson lopussa paljastettiin hänen olevan Vapun manttelinperijä.
Juuta ja jaata
Julkistus on kerännyt paljon keskustelua ja ihmiset ovat kertoneet rehelliset mielipiteensä valinnasta somen eri alustoilla.
Anonyymissä viestipalvelu Jodelissa muutos on jakanut kansaa. Osan mielestä Veronica sopii rooliin loistavasti. Toiset taas ovat hieman pettyneitä.
– Ihan mahtavaa, että saatiin Veronica tähän ohjelmaan. Jotain uutta, uudenlaista ja nykypäivää, iloitsee eräs kommentoija.
– Ihmiset odottivat jotain isoa pommia, koska Maikkari teki tästä niin ison jutun. Uskon, että suurimalle osalle Veronica on ihan jees, mutta ei vastaa ennakkohypeen, minkä takia porukka on pettyneitä.
"Antakaa mahdollisuus"
– Veronica on ollut ihana Koko Suomi leipoo -ohjelmassakin. Antakaa mahdollisuus.
– Veronicassa ei mitään vikaa, mutta en näe sopivana tähän formaattiin. Liian rento ja elehtivä.
– Mun mielestä hän just nimenomaan on kupliva ja kevyt, ja kaikinpuolin ihana.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelman Facebook-tilillä kommentoijat ovat olleet myös ahkeria.
– Hyvä juontaja ja ovat mukavia ihan kaikki siellä TTK:ssa, on kiva alkaa seuraamaan, kirjoittaa eräs.
– En katso enää ohjelmaa, eikö muuta juontajaa löytynyt, kirjoittaa joku alapeukun kera.
– Hmmm. Vaikea sanoa mitään. Vappukin oli joskus uusi juontaja. Annetaan uudelle mahdollisuus. Toivottavasti lämmin, hauska, asiallinen, fiksu ja ymmärtäväinen ekoja tanssejaan jännittäviä tanssioppilaita kohtaan. Tätä kaikkea Vappu onnistui olemaan.
– Paras mahdollinen juontaja valittu.
– Tosiaan on niin, että uusi juontaja takuulla rähinää aiheuttaa puolesta ja vastaan. Antakaa näyttää kyntensä, jospa vaikka onkin ihan ok.
MTV3-kanava paljastaa myös Tanssii tähtien kanssa -ohjelman Instagram-tilillä juontajan valinnan.
Julkaisu oli aamuvarhaiseen mennessä kerännyt jo liki tuhat kommenttia ja seassa on lukuisia tsemppiviestejä julkkiksilta.
– Go Vertsu, oot best! kirjoittaa Vappu sydänten ja liekkiemojien kera.
– BEST! kirjoittaa Gogi Mavromichalis hurraavien emojien saattelemana.
– WE LOVE THIS! sanoo puolestaan Joona Hellman.
– Mahtavaa! Go Veronica! tsemppaa Marja Hintikka.
– LET’S GOOOOOOOOOOOOO, juontajapari Ernest Lawson toteaa kommenteissa.
Tuttu juontokasvo
– TTK:ssa aloittaminen tuntuu todella hyvältä! Olen innoissani, koska olen unelmoinut tästä – juontajan paikka on ollut pitkään salaisella toivelistallani”, Veronica paljastaa. Hän astuu ohjelman toisen juontajan, Ernest Lawsonin, rinnalle turvallisin mielin, Veronica kommentoi uutta pestiään MTV:lle.
Veronicalla on rutkasti juontokokemusta sekä radiosta että televisiosta. Hän työskenteli aiemmin NRJ:n iltaradiossa ja tällä hetkellä häntä voi kuulla Radio Novan iltapäivässä yhdessä Esko Eerikäisen kanssa. Tv:ssä hän on juontanut ohjelmia kuten Posse, Love Island Suomi, Huippumalli haussa ja Koko Suomi leipoo.
TTK-kokemusta Veronicalla on tähtioppilaan roolista. Hän kilpaili vuonna 2019 yhdessä Jani Rasimuksen kanssa. He sijoittuivat viidenneksi.
Tanssii tähtien kanssa sunnuntaisin klo 19.30 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.