Vau, mikä komistus! Tässä on Esa Tikkasen Enzo-poika

Nuoriherra Enzo suorittaa tällä hetkellä varusmiespalvelusta Parolassa.
Kaikki tietävät Esa Tikkasen – jääkiekkolegenda ja viiden Stanley Cupin mies.
Harva sen sijaan tietää ainkaan liikaa ”Tikin” lapsista.
Nyt saa kuitenkin tietää – ainakin yhdestä, sillä 20-vuotias Enzo Tikkanen tuli seuraamaan isäukkonsa otteita lauantaina 2. elokuuta Kampin Narinkkatorille.
”Tiki” osallistui nimittäin St Hockey Tour -finaalitapahtuman julkkisotteluun.
Esan kanssa kentällä kirmasivat muun muassa Valtteri Filppula, Mikko Leppilampi, Joona Puhakka sekä Jeffrey Lawman.
Enzo puolestaan pysytteli kaukalon ulkopuolella.

Alokas Tikkanen
Komea nuorimies kertoo Seiskalle olevansa viikonloppulomilla armeijasta, jonka hän aloitti heinäkuun alussa.
– Alokaskausi on meneillään vielä kuukauden, ja sitten nähdään, minne päädytään.
Kohtelias nuoriherra kertoo toivovansa pääsevänsä ajamaan panssarivaunua.
Enzo aikoo olla intissä vuoden.
Homma rullaa muutenkin.
– Tyttöystävä on ollut jo vähän päälle kaksi vuotta.

Tyttöystävä Raumalle, Enzo Helsinkiin
Muutoksen tuulet puhaltavat myös rakkaalla.
– Hän pääsi opiskelemaan Raumalle opettajaksi.
Tämä tarkoittaa sitä, että Toijalassa asuva pariskunta suuntaa länteen – sekä etelään.
– Minä muutan takaisin Helsinkiin vuodeksi, eli intin ajaksi.
Armeijan päättymisen jälkeen Enzo kertoo seuraavansa tyttöystäväänsä Raumalle.

HIFK U20
Enzon omat kuviot eivät ole täysin selvät mahdollisten opiskelujen suhteen.
– Varmaan jatkan ainakin jääkiekkoa joko Porin Ässissä tai sitten katsotaan, mitä Turusta löytyy.
Isänsä saavutuksiin Enzo tuskin koskaan tulee yltämään – mutta tarvitseeko?
Poika kertoo nauttivansa pelaamisesta alle 20-vuotiaiden Suomi-sarjassa.
Tällä hetkellä hän pelaa HIFK:n U20-joukkueessa sen, mitä armeijalta ehtii.
– Frendien kanssa lättykiekkoa, Enzo hymähtää.

"Saa nähdä, mitä tapahtuu"
Hän myöntää, että kiekkoammattilaisuudestakin on tullut joskus haaveiltua.
– Nuorempana se oli iso asia, mutta nyt kun ikää on alkanut tulla, niin se haaveilu on jäänyt vähemmälle.
Nyt mies saa miettiä tulevaisuutta ensi kesäkuuhun asti kasarmilla.
– Saa nähdä, mitä tapahtuu – ehkä opiskelemaan ammattikorkeakouluun.
Kun muutto Raumalle aikanaan tulee eteen, voi edessä olla Rauman Lukon sotisovan pukeminen päälle.
– Sieltä voi soitella, Enzo naurahtaa.