Esa Tikkasen tilanteessa käänne

Esa Tikkasen tilanteessa käänne

Kiekkolegenda myöntää, että pitkän tauon jälkeen luisteleminen pelotti.

Esa ”Tiki” Tikkanen, 59, on kärsinyt pitkään raastavista kivuista.

Kovat vuodet NHL-kaukaloissa sai aikaan sen, että kiekkolegendan polvet olivat lopulta siinä pisteessä, että tekonivelleikkaus oli ainoa vaihtoehto.

– Lopulta kivut olivat niin kovat, etten selvinnyt enää ilman särkylääkkeitä, Esa kertoi Seiskalle verorikoskäräjien yhteydessä.

Hänelle on tehty molempien polvien tekonivelleikkaukset ja nyt mies on jo sovitellut luistimia jalkaan.

– Leikkaukseen kannatti mennä. Polvista tuli mahtavat, kivut jäivät leikkauspöydälle eikä pillereitä tarvitse enää syödä.

Kaatuminen hirvitti

Esa kertoo, että hän on treenannut jo parin vuoden ajan ja nyt pitkästä aikaa mies oli jäällä ”oikein kunnolla”.

– Jäälle meneminen pelotti. Kun on tehty tällainen leikkaus, niin totta kai sitä pelkää, että mitä jos kaadun.

– Kaikki meni hienosti, mutta nyt lihakset ovat ihan kipeinä, Esa tuskaili käräjäsalin aulassa, jossa mies oli selvittämässä verosotkujaan.

Esa täyttää tammikuussa 60 vuotta, ja juhlan kunniaksi Levillä järjestetään tammikuussa tähdistöottelun Esan kunniaksi. Luonnollisesti myös Esa nähdään tuolloin jäällä.

Muistot rahaksi

Kesällä Esa herätti huomiota myymällä neljä Stanley Cup -sormustaan huutokaupassa. Seiskalle Esa kertoo, ettei hän myynyt NHL-aikaisia muistoesineitään rahapulassa.

– Ne tavaroiden myynnit eivät liittyneet mitenkään tähän verosotkuun, Esa kertoo.

Esa Tikkanen voitti viidennen Stanley Cupinsa New Rangersin paidassa.
Esa Tikkanen voitti viidennen Stanley Cupinsa New Rangersin paidassa.

– Mulla oli ollut 30 vuotta ne sormukset meikkipussin pohjalla. Ne oli jo vähän kolhiintuneet, enkä ikinä edes käyttänyt niitä, Esa muistutti.

Esa myi myös muuta pelirekvisiittaa, kuten pelipaitoja ja takkeja.

– Kysyin ensin jälkipolvelta, haluaisivatko he niitä. Kun vastaus oli ei, laitoin tavarat myytiin.

– Heti minun jälkeeni muutkin NHL-tähdet alkoivat tehdä samoin, kuten Bobby Orr, Reksa (Reijo Ruotsainen) ja Jari (Kurri), Esa naurahtaa.

Sievoinen summa

Esineet myytiin yhdysvaltalaisella huutokauppasivustolla ja tavaroista tuli sievoinen summa, noin 221 620 euroa.

Esa Tikkanen on ollut viime aikoina negatiivissa otsikoissa, kun hänen verosotkunsa johtivat rikossyytteeseen.

Syytteitä käsiteltiin marraskuun 21. päivänä Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa, jossa Esa kiisti syyllisyytensä. Samalla Esa kertoi maksaneensa kaikki 165 000 euron verorästit pois.

Käräjäsalissa syyttäjä sivusi Esan myymiä tavaroita ja pohti niiden verotusta.

– No minä olen vain myynyt omia vanhoja tavaroitani, Esa kuittasi syyttäjälle.

Tuomio Esan veropetoksesta annetaan joulukuun 17. päivänä.