Vau mikä ilmestys! Tunnistaisitko Paula Koivuniemeä? Nostalgiset kuvat!

Iskelmälegenda täyttää tänään 78 vuotta.
Paulan mittavalle, kuudelle eri vuosikymmenelle ulottuvalle, uralle mahtuu pitkä liuta teoksia. 1960-luvulla uransa aloittanut iskelmätähti tunnetaankin arvokkaan preesensinsä lisäksi lukuisista hittibiiseistään.
Video: Paula koivuniemen vaiheet
Koko kansan rakastama iskelmädaami aloitti uransa Perhonen -hitillä vuonna 1966. Seuraava menestynyt kansantanssittaja ilmestyi vuonna 1968, kun Jos helmiä kyyneleet ois -kappale näki päivänvalon.
Ensimmäisen kultalevynsä laulajatar sai ripustaa seinälle kuitenkin vasta myöhemmin. Vuonna 1978 ilmestynyt Sinulle vain -albumi sai Musiikkituottajien tilastojen mukaan kultalevyn 1980 – ja loppu on historiaa.

Jalometallia seinälle
Tummat silmät, ruskea tukka toimi Vie minut pois -albumin (1980) avausraitana, ja levy ylittikin silloiseen timanttilevyyn vaadittavan 50 000 kappaleen myyntirajan.

Kasarilla Paulan seinät alkoivat täyttyä jalometallista tasaiseen tahtiin: heti alkuvuosina ilmestyivät nimittäin myös sellaiset ikivihreät kuin Sata kesää, tuhat yötä, Luotan sydämen ääneen ja Aikuinen nainen.
Hänet palkittiin ensimmäisellä todellisella menestysvuosikymmennellään Vuoden naissolistin Emma-pystillä vuonna 1988 - siis edellisen vuoden parhaana.
Ysärillä kuunneltiin Tomppaa
1980-luvun huiman menestyksen jälkeen Paula oli sementoinut paikkansa suomalaisen musiikin kärjessä.

Ysärillä Paulalta ilmestyi ikoninen Kun kuuntelen Tomppaa, ja palkintokaappi sai lisää täytettä: Paula sai Erikois-Emman 1997. Erikois-Emma myönnetään merkittävästä urasta äänitemusiikin saralla.
Paluu kultakantaan
Paula levytti kultaa myyneitä albumeita vielä 2000- ja 2010-luvulla - kaikkiaan viidesti: Yöperhonen, Timantti, Rakkaudesta ja joululevy Kun joulu on ylittivät kaikki kultalevyn rajan.

Iskelmän superleidi sai soololevytystensä lisäksi kultalevyn vuonna 2000 Leidit levyllä -albumista. Leideihin kuului Paulan lisäksi sellaiset suurnimet kuin Katri Helena, Lea Laven ja Marion Rung.

13 omaa kultalevyä, yhden platinan ja vielä tuplaplatinan myynyt iskelmäkuningatar lopetti pitkän ja menestyksekkään uransa vuonna 2022.
Merkittävän uran päätösvuonna Paulalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.

Tänä kesänä ensi-iltansa saa Paulasta kertova Aikuinen nainen -näytelmä. Lavalla nähdään kaunista jatkuvuutta, sillä laulunäytelmän kapelimestarina tahtia näyttää Paulan poika, Toni Lehti.
Iskelmän suurkuningattaren uran perinnön tiivistää Seiskalle sanoittajamestari Ile Vainio:
– Tehtiin biisi Kuka pelkää Paulaa, mut kukaan ei pelkää Paulaa. Kaikki rakastaa Paulaa.