Paula Koivuniemeltä harvinainen paljastus Seiskalle: puhuu pojastaan

Paula Koivuniemeltä harvinainen paljastus Seiskalle: puhuu pojastaan

Iskelmälegendan ura ja oma poika kohtaavat.

Paula Koivuniemi on yksi Suomen keikkakesän legendaarisimpia hahmoja. Paula on viihdyttänyt kansaa 1960-luvulta alkaen, jolloin artistien takahuoneena saattoi toimia tanssilavan takainen koivikko.

Paula piti pintansa ja puitteet paranivat. Kolmas suuri noste iski vielä vuosituhannen vaihteessa yli viisikymppisenä, ja samalla ikäkriisit jäivät nelosella alkaviin vuosiin. Paula alkoi elää omannäköistä elämää entistä vahvemmin.

Kiitos Paula -konsertti oli viime kevään koskettava huippuhetki.
Kiitos Paula -konsertti oli viime kevään koskettava huippuhetki.

Paula nautti muun muassa New Yorkin aikalisistä ja shoppailumatkoista. Kuusikymppisilleen hän kustansi kaveriporukan juhlimaan Pariisiin.

Muutama vuosi sitten Paula teki selkeän päätöksen – laulut on nyt laulettu. Pitkän keikkauran jälkeen Paula sai seurata jo kerran itseään teatterilavalla, ja viime keväänä artistiystävät ja fanit kokoontuivat Nokia-areenan Kiitos Paula -konserttiin.

Siunaus projektille

Ja juuri kun Paulan piti olla poissa näkyvistä, on hän jälleen musiikkinäytelmän aiheena. Nyt Tikkakosken Ränssin kievarissa, Jyväskylän kupeessa. 

Teos on nimeltään Aikuinen nainen.  Eikä siinä, miljoonissa keikkakilometreissä ja elämän vaiheissa riittää kerrottavaa. Näytelmää tähdittävät muun muassa Saija Tuupanen sekä Marita Taavitsainen.

Paula villitsi DBTL:n festarikansaa myös 2014.
Paula villitsi DBTL:n festarikansaa myös 2014.

– Olen erittäin iloinen, että tämmöinen näytelmä tehdään, Paula sanoo Seiskalle nyt, liki vuosi kiitoskonserttinsa jälkeen.

Erityinen kokoonpano

Paulalle esitys on tietysti henkilökohtainen jo aiheensa puolesta, mutta erityisesti tekotapa sai paljon nähneen legendan hyväksynnän.

Paula Helsingin yössä ylellisessä turkiksessa 2006...
Paula Helsingin yössä ylellisessä turkiksessa 2006...

– Tämä on näytelmä, joka kunnioittaa elämäntyötäni ja musiikillista uraani, Paula kiittää.

Lisämausteen asiaan tuo myös se, että oma poika, Toni Lehti soittaa mukana esityksen kokoonpanossa.

...ja samana vuonna arvioimassa drag-artisteja tummassa iltalookissa.
...ja samana vuonna arvioimassa drag-artisteja tummassa iltalookissa.

– Erityisen hienoa on, kun oma poika toimii musiikillisena johtajana, Paula liikuttuu.