Vau! Janna lomailee julkimoiden suosimassa luksuskohteessa – harvinainen kuva lapsesta

Vau! Janna lomailee julkimoiden suosimassa luksuskohteessa – harvinainen kuva lapsesta

Laulajan lomatyyli vetää vertoja ranskattarille.

Laulaja Janna (oik. Janna Hurmerinta), 43, on lennähtänyt Välimeren rannalle. Kaunotar paljastaa Instagramissa lomailevansa eteläisessä Ranskassa. 

Janna kertoo arkistovideolla, minkälainen kokemus Vain elämää -ohjelmaan osallistuminen oli:

– Cannes is always a good idea, Cannes on aina hyvä ajatus, Janna toteaa julkaisussaan. 

Järisyttävä hinta

Reilu 74 000 asukkaan rivieralaiskaupunki tunnetaan erityisesti kansainvälisen elokuva-alan kerman vuosittain yhteenkokoavista filmijuhlistaan. Lisäksi sieltä löytyy toiseksi eniten luksustuotteisiin keskittyviä liikkeitä heti Pariisin jälkeen. Rantakaupunki onkin erityisesti erilaisten silmäätekevien suosiossa. 

Suositussa turistikohteessa ei ole pulaa majoitusvaihtoehdoista. Jannan sunnuntaina (3.8.) julkaisemasta kuvakarusellista selviää, että laulajatar onkin oleskellut varsin vaikuttavassa miljöössä. 

Janna on merkannut julkaisuunsa viiden tähden Le Majestic -hotellin. Majoittuminen kahdelta hengeltä maksaa edullisimmillaankin yli 1300 euroa yöltä. Aamiasen kanssa joutuu pulittamaan seitsemän kymppiä lisää. 

Perheloma

Hintaan sisältyy käyttöoikeus hotellin kylpyläosastoon sekä osallistuminen lasten klubiin. Jälkimmäiselle Jannalla saattaakin olla käyttöä, sillä kuvien perusteella myös Sä et ole hullu -laulajan jälkikasvu on päässyt mukaan reissuun. 

Poika vilahtaa kuvakimaran viidennessä otoksessa. Hän istuu Jannan sylissä allasalueella uv-asu suojanaan. Vuonna 2019 syntynyttä lasta ei ole juuri nähty julkisuudessa, ja tälläkin kertaa tämän kasvot pysyvät piilossa. 

Janna kertoi 2023 Vain elämää -ohjelmassa poikansa syntyneen keskosena. Kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa syntyneellä pienokaisella oli painoa vain 1 700 grammaa. Perhe joutui viettämään ranskalaisessa sairaalassa tuolloin kaksi kuukautta ennen kotiin pääsyä. 

Tällä kertaa äiti-poika-duo on päässyt nauttimaan Ranskasta hieman toisenlaisissa merkeissä. Matkakohde on kaksikolle varsin luonnollinen valinta, onhan kyseessä pojan isän kotimaa. Janna kertoi syksyllä 2024 eronneensa kumppanistaan.