Janna peittelee silmäänsä – tässä syy

Laulaja kärsii ikävästä vaivasta.
Taiteilijanimellään Janna tunnettu Janna Hurmerinta, 42, kertoi sosiaalisessa mediassa ikäviä uutisia koskien terveyttään.
Videolla Janna kertoo, minkälainen kokemus Vain elämää oli:
"Jäätävän paha"
Janna on parhaillaan aurinkoisessa lomakohteessa. Laulajatar on julkaissut 24 tuntia niiden julkaisusta katoavissa Instagram-tarinoissaan kuvia upeista kohteista. Yksi otoksista on ravintolasta, jonka isoista ikkunoista aukeaa upea merimaisema.
– Ihana aamiaispaikka, Janna kirjoittaa ja hän merkitsi kuvaan Sara Siepin, eli voisi olettaa Janna lomailevan Saran kakkoskodissa Kreikassa.
Janna julkaisi tarinoissa kuvan itsestään hulppean aamiaispöydän äärellä. Janna pitää kädessäään kahvikuppiaja hänellä on suuret silmälasit silmillään.
– Joka kuvas aurinkolasit, koska jäätävän paha silmätuehdus. Tietenk ku vihdoin pääsen kolmen päivän lomalle, Janna harmittelee kuvatekstissä.
"Rakkaus saa tulla"
Jannalla on yksi poika, joka syntyi laulajan suhteesta ranskalaiskomistukseen vuonna 2019. Lapsi syntyi kesken pariskunnan yhteistä Pariisin-matkaa reilusti ennen laskettua aikaa. Janna muutti Vantaalle rakennuttamaansa uuteen taloon alkukesästä 2023.
Janna paljasti elokuussa TikTok-videollaan olevansa nykyisin sinkku.
– Parisuhdestatus: Sinkku, mut elämän rakkaus saa tulla, Janna kirjoitti videolla, jossa hän kertoi itsestään sekalaisia faktoja.