Suomalaisjuontajan suuri suru: "Lopulta kummatkin menehtyivät"
Ina Mikkola joutui hyvästelemään läheisensä hyvin lyhyellä aikavälillä.
Toimittajana ja juontajana tunnettu Ina Mikkola, 35, avautuu vaikeasta elämäntilanteestaan.
Ina Mikkola vastaa Milloin viimeksi...? -haasteen kysymyksiin:
Ina julkaisi somekanavalleen maantaina (8.6.) kuvia läheistensä taannoisista hautajaisista. Ensimmäisessä kuvassa Ina on kuvannut kivetykselle aseteltuja koreja, jotka on kerätty täyteen kukkia. Koreissa hehkuu muun muassa violetteja lupiineja sekä hohtavan valkoisia kieloja ja päivänkakkaroita.
Toisessa kuvassa vaaleanpunaiset leikkoruusut ympäröivät valkoista hauta-arkkua.
Useat hyvästit
Ina on kertomansa mukaan joutunut hyvästelemään kahden viikon sisällä 90-vuotiaana menehtyneen mummonsa sekä 45-vuotiaana kuolleen ystävänsä.
– Ensin pitkäaikainen ystäväni joutui saattohoitoon, mikä oli järkyttävä shokki. Sitten seuraavalla viikolla sama tapahtui mummolleni. Maailma meinasi kaatua päälle. Mielenmaisemaa ei helpottanut se, että viime vuosien aikana olen menettänyt muitakin merkityksellisiä ihmisiä, Ina kirjoittaa julkaisunsa kuvatekstissä.
– On tarpeeksi raastavaa seurata yhden ihmisen kuolemaa, mutta kahden ihmisen kuoleman todistaminen on vielä kauheampaa. Lopulta kummatkin menehtyivät.
Ina myöntää, että saattohoitoon liittyy hänen kohdallaan ristiriitaisia ajatuksia. Hän vertaa tilanteita, joissa läheisen kuolemasta ilmoitetaan yllättäen ja kun kuolemaa joudutaan saattohoidossa puolestaan odottamaan joskus pitkäänkin.
– Toisaalta on lohdullista ja etuoikeutettua, että saa vielä viettää aikaa läheisen kanssa ennen hänen kuolemaansa. Että on ikään kuin saanut varoituksen kuoleman tulosta ja sitä kautta mahdollisuuden vielä jakaa edes lyhyen hetken tästä elämästä ihmisen kanssa, joka kohta on poissa.
Kuolemasta puhutaan liian vähän
Surun lisäksi Ina on kokenut epäreiluuden tunteesta kummunnutta vihaa. Toisaalta läsnä on myös kiitollisuus siitä, että "juuri nämä ihmiset olivat olemassa".
Ina on joutunut pohtimaan, millä tavalla hän haluaa käsitellä läheistensä kuolemaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Kuolemasta puhutaan hänen mielestään liian vähän, joten Ina päätyi purkamaan ajatuksiaan julkisesti.
Juontaja on saanut julkaisunsa myötä paljon lämpöä ystäviltään ja tuttaviltaan. Muun muassa juontajakollega Susani Mahadura on kehunut Inan kirjoitusta syvän viisaaksi.
Myös Sampo Kaulasen puoliso Minttu Kaulanen on lähettänyt Inalle virtuaalisen halauksen.