Ina Mikkola: Surua ja epävarmuutta

Eroottisista teemoista tuttu toimittaja joutui koettelemaan itseään.
Toimittaja Ina Mikkola saapui kummilapsensa ja miesystävänsä kanssa katsastamaaan keskiviikon (3.9) Fleak - Kekseliäs ystäväni -animaation kutsuvierasensi-iltaa Helsingin Tennispalatsiin.
Räväkkä nainen oli tavallista vakavampana, sillä meneillään on suruaika, Inan ystäviin lukeutuneen rappari Aaro Teikarin, taiteilijanimeltään Ex Tuuttiz, kuolinuutisen jälkeen.
– Ei ole hyvä fiilis, Ina huokaisi, mutta ei halunnut lähteä avaamaan somessakin mainitsemastaan surutyöstä enempää.
Pitkä suhde
Inan oma parisuhde on kestänyt jo 17 vuotta, mutta Ina ei ole halunnut tuoda omaa miesystäväänsä julkisuuteen tai tehdä yleensäkään numeroa siitä, että seurustelee juuri miehen kanssa. Ina on kertonut julkisuudessa siitä, että rakastuu henkilöön, oli tämän sukupuoli sitten mikä tahansa.

Haaste mielelle
Tämän syksyn uusi työkomennus on taannoin kuvattu Nelosen The BOX Suomi -sarja, jossa kisaajat päätyvät erikoisiin paikkoihin suljetuissa konteissa ja joutuvat vielä erikoisempien tehtävien äärelle.

– Olen yleensä hyvä sietämään epävarmuutta, mutta tämä ohjelma koetteli kyllä omaa sietokykyä. Ohjelma on kyllä todella hauska, Ina kiitteli.