Semir Ben-Amor rakastui ex-kultansa juristiin kesken käräjien

Semir Ben-Amor rakastui ex-kultansa juristiin kesken käräjien

Semir Ben-Amor ja hänen ex-kultansa juristi Ellen Sandström eivät enää peittele rakkauttaan, vaan liikkuvat avoimesti yhdessä.

Seiska on seurannut tiiviisti niin sanotun syöpähuijarin oikeudenkäyntiä.

Videolla kerrataan, kuinka Semir Ben-Amor joutui myös epäillyksi. Myöhemmin mies todettiin uhriksi.

Noin 40-vuotias nainen ajautui erikoiseen rikoskierteeseen, kun hän kertoi sairastavansa syöpää ja pyysi sen vuoksi hoitoihin rahaa.

Todellisuudessa syöpää ei ollut, ja rahat menivät pääosin kryptovaluuttoihin, jotka ovat sittemmin sulaneet.

Aluksi samassa rikosvyyhdissä oli epäiltynä myös ex-jääkiekkoilija Semir Ben-Amor, mutta lopulta syyttäjä teki hänen osaltaan syyttämättäjättämispäätöksen.

Ex-jääkiekkoilija Semir Ben-Amorr rakastui kesken oikeudenkäynnin blondiin juristiin, joka oli hänen ex-avovaimonsa avustaja.
Ex-jääkiekkoilija Semir Ben-Amorr rakastui kesken oikeudenkäynnin blondiin juristiin, joka oli hänen ex-avovaimonsa avustaja.

Semir yhdistyi rikosvyyhtiin muun muassa siksi, että hänellä ja syöpähuijariksi nimetyllä naisella oli varsin vahva yhteinen menneisyys.

He olivat seurustelleet jo usean vuoden ajan, ja lisäksi Semir oli Patentti- ja rekisterihallitukselle tehdyn ilmoituksen perusteella naisen perustumassa yrityksessä osakkaana.

Käräjätuomari vihjaili vapauttamisesta

Sekä Semir että syöpähuijariksi kutsuttu nainen asuivat vielä joulukuussa 2025 saman katon alla.

Kun poliisi pidätti pariskunnan, naiselle pidätyksestä tulikin pidempi reissu kuin Semirille. Seiskalle Semir kertoi jo aiemmin olleensa pidätettynä yhden yön, mutta nainen oli lopulta tutkintavankeudessa lähes viisi kuukautta. Haastehakemuksen mukaan hänet pidätettiin 7.12., jonka jälkeen hänet vangittiin 10.12.2025.

Kun käräjäistunto alkoi, Semirin ex-avovaimo peitti pikaisesti kasvonsa. Hän ei selkeästi osannut varautua valokuvaajiin. Vieressä istuu Ellen Sandström, joka rakastui päämiehensä ex-kultaan, Semir Ben-Amoriin. Semir on yksi rikosvyyhdin uhreista.
Kun käräjäistunto alkoi, Semirin ex-avovaimo peitti pikaisesti kasvonsa. Hän ei selkeästi osannut varautua valokuvaajiin. Vieressä istuu Ellen Sandström, joka rakastui päämiehensä ex-kultaan, Semir Ben-Amoriin. Semir on yksi rikosvyyhdin uhreista.

Huhtikuun 14. päivänä Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa alkoi rikosvyyhdin ensimmäinen pääkäsittelypäivä. Seiska oli paikalla seuraamassa istuntoa.

Istunnon päätteeksi käräjätuomari ihmetteli, eikö naisen puolustuksesta vastannut avustaja Ellen Sandström aikonut kysyä päämiestään vapaaksi.

– Tämä on se hetki, jolloin voitte pyytää tutkintavankeudesta vapauttamista, käräjätuomari opasti Sandströmiä, joka kieltäytyi pyynnöstä.

Jo tuolloin syytetty oli istunut tutkintavankeudessa neljä kuukautta. Tilanne käräjäsalissa oli hämmentävä, sillä tuskin koskaan käräjätuomari itse muistuttaa syytetyn avustajalle tällaisesta muotoseikasta.

Semir on itsekin ajautunut isoihin talousongelmiin. Hänellä on raskaat ulosottovelat niskassaan. Myös kahdella hänen operoimallaan firmalla on isot ulosottovelat. Kuva on muutaman vuoden takaa, jolloin Semir oli Jere Karalahden bestmanina.
Semir on itsekin ajautunut isoihin talousongelmiin. Hänellä on raskaat ulosottovelat niskassaan. Myös kahdella hänen operoimallaan firmalla on isot ulosottovelat. Kuva on muutaman vuoden takaa, jolloin Semir oli Jere Karalahden bestmanina.

Yleensä puolustusasianajajat tekevät kaikkensa, jotta heidän päämiehensä pääsee tutkintavankeudesta pois. Tuomioistuimelta voi vaatia vangitsemisasian uudelleen käsittelyä kahden viikon välein.

Seiska sai Sandströmiltä vastauksen siihen, miksi hän ei vaatinut päämiestään tuolloin vapautettavaksi.

– Hänen vapauttamistaan ei ollut tuolloin järkevää pyytää, sillä ensimmäisen istunnon jälkeen ei oltu käsitelty henkilö- tai kirjallisia todisteita. Tämä sopi myös silloiselle päämiehelleni, ettei vapauttamista pyydetty.

Näin ollen törkeästä petoksesta syytetty nainen saateltiin poliisisaattueessa takaisin Hämeenlinnan naisvankilaan.

Ikävä uutinen rakkausrintamalta

Semirin pitkäaikainen naisystävä, syöpähuijaksi kutsuttu nainen vapautui tutkintavankeudesta vasta viimeisen istuntopäivän päätteeksi huhtikuun 29. päivänä.

Vain neljä päivää myöhemmin hänen avustajanaan toiminut Ellen Sandström oli rakastunut Semir Ben-Amoriin, joka oli siis yksi asianomistajista rikosvyyhdissä.

Asia käy ilmi Ellenin Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudelle toimittamasta asiakirjasta, jossa hän anoo vapautusta puolustajan tehtävästään.

Perusteluina Ellen kertoo henkilökohtaisesta suhteestaan asianomistajaan. Vaikka hakemuksessa ei Semirin nimeä mainita, on helppo todeta, että nimenomaan Semir Ben-Amorista on kyse.

Avoimesti yhdessä

Semir ja Ellen eivät enää piilottele rakkauttaan, vaan liikkuvat varsin avoimesti yhdessä. 

Semir on jakanut hänestä ja Ellenistä yhteiskuvan julkisella Instagram-tilillään, ja lisäksi Ellenin meiliosoitteesta on lähetetty Seiskalle tieto rakkaussuhteesta.

– Tuo meili ei ole enää käytössä aiempien identtiteettivarkauksien myötä, Ellen viestitteli Seiskalle ja kiisti olleensa viestin lähettäjä. 

Hän kuitenkin kertoi, ettei koskaan tehnyt rikosilmoitusta identiteettivarkauksista.

– Pääsin ongelmasta eroon vaihtamalla salasanan ja tekemällä uuden sähköpostiosoitteen. Tässä ammatissa täytyy asiat hoitaa helpointa kautta. Eli meiliosoite on toiminnassa, mutta en itse käytä sitä. 

Syöpähuijariksi syytetty nainen istui lähes viisi kuukautta tutkintavankeudessa. Kun hän vapautui, hänelle kerrottiin, että oma juristi oli rakastunut Semir Ben-Amoriin.
Syöpähuijariksi syytetty nainen istui lähes viisi kuukautta tutkintavankeudessa. Kun hän vapautui, hänelle kerrottiin, että oma juristi oli rakastunut Semir Ben-Amoriin.

Seiskan saaman vinkin mukaan Semir on löytänyt uuden rakkauden ja pariskunta on nähty ravintola Holidayn avajaisissa.

Seiska sai vahvistettua myöhemmin Ellenin jakaman tiedon, jonka mukaan Semir ja Ellen olivat kyseisen ravintolan avajaisissa.

Se, että juristi aloittaa ihmissuhteen vastapuolen asianomistajan kanssa kesken toimeksiannon, on erittäin harvinaista. Lisäksi kyseinen käytös sotii vahvasti asianajajien etiikkaa vastoin, sillä heidän tehtävänään on puolustaa päämiestään ja olla tälle ehdottoman lojaali.

Ei siis ihme, että Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus vapautti Ellen Sandströmin kesken oikeusprosessin.

– Työn kautta tiesimme toisemme jo alkuvuodesta ja olimme yhteydessä oikeastaan vaan pakollisissa, työhön liittyvissä asioissa, joita silloinen asiakkaani vaati, Ellen viestittää. 

Asiakkaallaan Ellen siis tarkoittaa Semirin ex-avovaimoa.

– Pääkäsittelelyn päätyttyä näimme sattumalta ulkona samassa kaveriporukassa. Tutustuimme sitten paremmin seuraavalla viikolla, ja tuon viikon aikana luovuin asiakkaani auttamistehtävästä, koska koin olevani esteellinen.

– Tulemme Semirin kanssa kivasti toimeen, muuta lisättävää minulla ei ole, Ellen viestitti hymiön kera.

Ex-kulta vahvisti esteellisyyden

Käräjäoikeus on antanut esteellisyyshakemuksesta päätöksen toukokuun 28. päivänä.

Päätöksestä käy ilmi, että vastaaja eli Semirin syytteessä oleva ex-avovaimo on vahvistanut asiassa olleen eturistiriidan ja myös hän on pyytänyt, että Sandström vapautetaan tehtävästään.

Semirin ex-kulta on jo saanut itselleen uuden asianajajan, Eemeli Saroksen. Tuomio törkeästä petossyytteestä annetaan kesäkuun 11. päivänä.

Seiska yritti tavoitella myös Semiriä, mutta hän ei reagoinut soittopyyntöön millään tavalla.