Seitsemän lapsen isä Vesa Vierikko Seiskalle:"Eihän tässä voi edes kuolla"

Seitsemän lapsen isä Vesa Vierikko Seiskalle:'Eihän tässä voi edes kuolla'

Rakastettu näyttelijä on löytänyt itsensä vanhemmuuden myötä yllättävistä tilanteista.

Näyttelijä Vesa Vierikko, 69, saapuu hyväntuulisena Kyllä isä osaa Lapissa -elokuvan ensi-iltaan. Hänet nähtiin viime vuonna leffasarjan ensimmäisessä osassa isän (Tom Lindholm) työnantajana. 

Vesa kertoo Seiskalle viettäneensä kesällä aikaa paitsi kuvauksissa, myös mökillä. Syksyn tullen työt kuitenkin taas jatkuvat. Vesa tekee paluun Kansallisteatterin lavalle.

– Aloitamme kohta Toinen tasavalta -näytelmän harjoitukset. Se kertoo Kekkosen ajasta, näyttelijä paljastaa. 

Suosittu Ensimmäinen tasavalta -näytelmä on saamassa jatkoa.
Suosittu Ensimmäinen tasavalta -näytelmä on saamassa jatkoa.

Onnekas määrä lapsia

Teatterin parissa ja kameran edessä ansiokkaan uran tehnyt Vesa on työskennellyt vuosien varrella myös ääninäyttelijänä. Etenkin viime vuosina hänen rauhoittavasta kerronnastaan on voinut nauttia äänikirjojen parissa. 

Vesa on ollut aikaansaava myös yksityiselämänsä puolella. Hän on pitänyt yhtä vaimonsa Kati Vierikon kanssa vuodesta 2001 lähtien. Pariskunnalla on kolme yhteistä lasta. Lisäksi Vesalla on neljä vanhempaa lasta aiemmasta liitostaan ex-vaimonsa Ilonan kanssa. 

Kati ja Vesa ovat olleet yhdessä jo lahes 25 vuotta. Kuva vuodelta 2023.
Kati ja Vesa ovat olleet yhdessä jo lahes 25 vuotta. Kuva vuodelta 2023.

Yhteensä perillisiä on siis seitsemän. Vanhin heistä on jo viisikymppinen. Kokemusta isyydestä onkin ehtinyt kertyä melkoisesti.

– Ainakaan ei voida sanoa, että minun tarvitsisi enää opetella lasten tekoa, Vesa nauraa. 

Monien taitojen isä

Kysyttäessä, minkälaisia taitoja isältä olisi hyvä löytyä, Vesa hiljenee hetkeksi. Hänen mukaansa vanhempana hyötyy hyvin monenlaisista kyvyistä.

– Ruoanlaittoa on osattava, toinen tärkeä on rakentaminen. Pitää osata nikkaroida ja korjata tavaroita, koska niitähän hajoaa, näyttelijä tokaisee silmiään pyöritellen. 

Vesan omiin lempielokuviin kuuluvat The Big Lebowski sekä Koomikkojen kuningas.
Vesan omiin lempielokuviin kuuluvat The Big Lebowski sekä Koomikkojen kuningas.

Vesa tietää, mistä puhuu. Vaikein hänen eteensä kannettu korjattava ovat olleet silmälasit. 

– Se on niin saatanan pientä näpräämistä, mutta onnistui. 

Lapset pitävät nuorena

Vuosikymmenet suurperheen isänä ovat opettaneet paljon. Vesa suhtautuu tietotaitoonsa kuitenkin varsin nöyrästi. Pari vinkkiä hän silti uskaltaa muille vanhemmille antaa. 

– Lasten kanssa kannattaa viettää mahdollisimman paljon aikaa. Se aika on vain kerran, Vesa sanoo jatkaen:

– Sitten ei myöskään vanhene niin nopeasti. Pysyy lapsenmielisenä.

Lapset ovat siis nuoruuden salaisuus?

– Näin voidaan sanoa. Varsinkin, jos niitä on näin paljon. Eihän tässä voi edes kuolla, Vesa parahtaa nauraen.