Sebastian Rejman vilautteli jälleen sormustaan

Julkkispari on herättänyt epäilyjä kihlauksesta jo aiemmin kesällä.
Näyttelijä Sebastian Rejman, 47, ja ex-missi ja vuorikiipeilijä Lotta Hintsa, 36, ovat pitäneet yhtä parin vuoden ajan.
Arkistovideolla Lotta Hintsa (ent. Näkyvä) vuorikiipeilemässä:
Heinäkuussa Seiska uutisoi pariskunnan yllättävistä kihlaushuhuista. Sebastian ja Lotta eivät ole puhuneet mahdollisesta kihlautumisesta julkisuuteen, mutta Lotan julkaisemissa somekuvissa parin nimettömissä kimaltelevat selvästi sormukset.
Nyt Lotta on julkaissut Instagram-tililleen uusia otoksia, joissa ainakin Sebastian esittelee vasempaan nimettömään pujotettua rinkulaa.
Ensimmäisessä valokuvassa Lotta seisoo Sebastian-kultansa rinnalla esitellen Aki Hintsan Voittamisen anatomia -kirjan 10-vuotisjuhlapainoksia.
Aki oli Lotan isä.
– Muistan, kun luin ensimmäisen kerran isäni kirjan kymmenen vuotta sitten. Olin hänen tyttärenään todella yllättynyt siitä, kuinka uskomattoman älykäs isäni onkaan. Että kirja oli oikeasti todella hyvä, Lotta naureskelee kuvatekstissään englanniksi.
Urheilulääkärinä työskennellyt Aki menehtyi vuonna 2016 vaikeaan sairauteen vain 58-vuotiaana.
– Hieman alle yhdeksän vuotta hänen kuolemastaan saamme juhlia hänen tehtävänsä jatkumista, Lotta kirjoittaa.
Kuvapäivitykseen on liitetty otoksia myös kirjan kirjoittajasta Oskari Saaresta ja tilaisuudessa esiintyneestä F1-legenda Mika Häkkisestä.
Päivityksestä löytyy myös video, jossa Lotan Sebastian-puoliso pelaa touhukkaana pöytään asennettua reaktiopeliä. Mahdollinen kihlasormus on havaittavissa myös videolta.
– Teoriassa uskon voittaneeni @sebastianrejman, koska ensimmäisen kierroksemme jälkeen minulla oli korkeampi tulos. Hänen piti pelata vielä toinen kierros saadakseen tuloksensa hieman korkeammaksi kuin minun, mutta en usko, että sitä voi laskea voitoksi, Lotta selventää.
Ennen suhdettaan Sebastianiin, Lotta seurusteli ja kihlautui vuorikiipeilijä Don Bowien kanssa. Suhde kuitenkin päättyi vuoden 2023 talvella.
Sebastian erosi kumppanistaan Iina Kuustosesta vuonna 2022. Pariskunta ehti seurustella peräti seitsemän vuotta. He saivat suhteensa aikana myös kaksi lasta.