Oho! Sebastian Rejman esitti Nanna Karalahdelle romanttisen kappaleen

Sebastian laittoi Lady Gagan hitin uuteen uskoon yhdessä Emin kanssa.
Yrittäjä ja hyvinvointivaikuttaja Nanna Karalahti erosi puolisostaan Jere Karalahdesta 2023. Avioero astui virallisesti voimaan viime vuoden kesäkuussa.
Arkistovideo: Nanna Karalahti näyttävässä seurassa:
Suhdestatuksen muuttuessa vaimosta sinkuksi vaihtui myös Nannan osoite, kun tämä kantoi omaisuutensa Keravalta Espooseen. Varsinaisesta downgreidauksesta ei kuitenkaan ollut kysymys. Uusi koti löytyi luksusalueena tunnetusta Westendistä, ja neliöitäkin ökytönössä on naippeat 243.
Julkimoiden tähdittämät kotibileet
Nanna jakoi hiljattain talonsa marmoripintojen ilot suuren lähipiirinsä kanssa. Hän järjesti kodissaan näyttävät kesäjuhlat, joiden vieraslistalta löytyi niin julkisuudesta tuttuja kuin hieman tuntemattomampiakin henkilöitä. Instagramin perusteella paikalla olivat ainakin juontaja Joanna Kuvaja sekä kansanedustaja Noora Fagerström.
– Tanssittiin hulluna (jopa pöydillä). Lauloimme äänet käheäksi ja nauroimme kippurassa, jälkimmäinen kertoi kemujen kulusta sometarinoissaan.
Rakkauslaulu
Kuten kunnon juhlissa kuuluukin, myös Nannan pippaloissa kuultiin musiikkia. Ex-kiekkovaimon vieraille tarjoiltiin melkoista herkkua, sillä laulaja Sebastian Rejman esiintyi livenä Nannan kodin maisematerassilla. Juhlien emäntä julkaisi show'sta videon Instagramissaan.

Videolla kuullaan, kuinka Sebastian versioi kitaralla A Star is Born -elokuvasta (2018) tuttua sävelmää. Leffassa Shallow -kappaleen esittää Lady Gaga yhdessä näyttelijä Bradley Cooperin kanssa. Nannan bileissä lyriikoista vastasi laulaja Emi.
– Siis HUHHUH, Nanna kirjoittaa Sebastianin ja Emin esitystä jälkikäteen fiilistellen
– Kiitos, oli kivaa, Sebastian puolestaan vastaa julkaisun kommenttikentässä.