Salkkareissa vieraillut Eeva Litmanen avoimena: "Rahaa pitäisi olla vähän enemmän..."
Eeva Litmanen katsoo toisinaan televisiota lähes sosiologisen katseen siivittämänä.
Eeva Litmanen, 82, oppi ammattinsa tekemällä.
Video: Eeva Litmanen vastaa.
Vierailee Salkkareissa
Jussi-palkittu näyttelijä on tehnyt urallaan niin elokuvaa, televisiota kuin ääninäyttelijän töitä. Tänä vuonna Eeva lähti mukaan Salattuihin elämiin. Ohjelman 5000. jaksossa esiteltiin Eevan hahmo Hilja Lilja.
Eeva ei kuitenkaan halua puhua vierailustaan Salkkareissa. Näyttelijä myös perusteli, miksi aihe ei houkutellut.
– Olin siinä niin vähän aikaa mukana. Mutta on hienoa, että on sellainen ohjelma, Eeva kommentoi.
Niinpä keskustelimme pitkän linjan ammattilaisen kanssa muista asioista. Kävi ilmi, että Eevalla on ihan toisenlainen luova projekti meneillään.
– Tällä hetkellä ei ole muuta kuin se, että kirjoitan esiäitini kirjaa, Eeva paljastaa.
Motiivi kirjan kirjoittamiselle on näyttelijälle selkeä.
– Se on pitkäaikainen asia, mutta nyt olen päättänyt, että haluan tehdä sen, sillä olen meidän suvustamme ainoa, jolla on sitä materiaalia. Toivotaan että siitä tulee jotain. Minulla on siis kustannussopimus, mutta tuleeko se vuoden päästä vai mitä, en tiedä vielä. Mutta se on ainoa asia työrintamalla, Eeva kertoo.
"Koulu oli meidän netti"
Vaikka Eeva ei vielä odota innolla esimerkiksi lumentuloa, on syksyllä hänelle erityinen merkitys.
– En periaatteessa ole syksyihminen. Nuorena olin, koulu oli meidän netti, syksyllä kaikki alkoi, silloin kaksisataa vuotta sitten, Eeva kertoilee nauraen.
Eevalla onkin runsaasti hienoja syksyyn liittyviä muistoja tallessa.
– Minä rakastin sitä koulun alkamista, ja ne luonnon värit... Kaverit tuli jostain maailmalta, palasivat kotiin, se oli hienoa, Lappeenrannasta kotoisin oleva Eeva muistelee lapsuuttaan.
Nykyään syksyn yksi kohokohdista löytyy metsästä.
– Vielä pääsee sieneen, tämähän on tää klassinen, näyttelijä naurahtaa.
"Rahaa pitäisi olla vähän enemmän..."
Onko Eeva sitten hyvä sienestäjä?
– Luulisin, että olen, näyttelijä arvioi. Ensi-illassa mukana ollut Eevan ystävätär, näyttelijä Tiina Weckström vakuutti, että Eeva on taitava sienimetsällä.
Entä löytyykö kaapista hyvä sienestysasu?
– Aika erikoinen kysymys, näyttelijä naurahtaa.
Mitään hanskoja ei sienimetsälle Eevan mukaan tarvitse, mutta saappat löytyy. Muulloin näyttelijä kyllä tykkää pukeutua.
– Rakastan vaatteita. Mutta rahaa pitäisi olla vähän enemmän, että voisi oikein pukeutua, Eeva miettii.
Unelma-asu olisi Eevan mukaan "tilaisuuteen sopiva".
Mutta entä johonkin hienoon gaalaan?
– Sellainen, joka tekee musta ihmisen näköisen. Ja sininen, kuten huomaat, se on mun lempiväri, Eeva kertoo.
Yllättävä sarja kiinnostaa
Televisiosta ja elokuvista tuttu Eeva katsoo myös itse mielellään sarjoja.
– Kyllä minä pyrin kaikkea seuraamaan, tietysti on joitakin, jotka ei kiinnosta. Mutta katson välillä ihan mielenkiinnolla esimerkiksi tätä sarjaa, jossa etsitään sitä morsianta, Eeva kuvailee.
Kyseessä on Maajussille morsian.
– Mielestäni se on hirveän mielenkiintoista, että miten ihmiset, jotka eivä ole ammattilaisia, pärjäävät kameran edessä, näyttelijä pohtii.
– Mitään kauhuelokuvia en katso, vaikka kohta itse esiinnyn sellaisessa, niin en katso, eikä mitään murhajuttuja, Eeva toteaa.
Näyttelijän tähdittämä kauhupätkä on Ilja Rautsinin ohjaama Punaista lunta -niminen elokuva, jossa sekoittuvat vampyyrit ja joulunaika. Elokuva saa ensi-iltansa marraskuussa.