Pyhimykseltä harvinainen avautuminen surustaan: "Mä oon burn-outissa"

Räppärin yöllinen ajatuksenjuoksu tallentui someen.
Teflon Brothers -yhtyeen Mikko Kuoppala eli Pyhimys, 43, suree menehtynyttä kollegaansa.
Arkistovideolla Pyhimys aiheuttaa hämmennystä baarissa:
Pyhimys julkaisi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä pitkän kirjoituksen Instagram-tililleen. Kirjoituksen yhteydessä on valokuva, jossa Pyhimys nojaa kädellä kasvoihinsa silmät suljettuina.
Tekstistä on pääteltävissä, että Pyhimys käsittelee surua räppärikollega Ex-Tuuttizen poismenon vuoksi. Tieto artistin kuolemasta tavoitti suomalaiset elokuun 29. päivänä.
– Mun historia ei oo viestinnällisesti kovin vahva koskien menehtyneitä kollegoita, joita ihailen. Pelkään, että tästäkin tulee lähinnä palopuhe musta itestäni, eikä Aarosta, vaikka me kumpikaan ja toisaalta molemmat ollaan aina haluttu sanoutua irti kaikista itseluomistamme rooleista, taiteellisen vapauden tähden, eikä kumpikaan olla oltu siinä mitään mestareita lopulta, Pyhimys kirjoittaa.
Kiitti bändikavereitaan
Pitkässä vuodatuksessaan räppäri kehuu Ex-Tuuttizen eli Aaro Teikarin musiikkia erityislaatuiseksi. Samassa yhteydessä hän toteaa, että myös hänen oma jaksamisensa on ollut äärirajoilla.
– Mä rakastin Aaron musaa, mutta tajusin, että mä oon ite lähteny ennemmin hyväkskäyttämään sitä systeemiä, kuin rageemaan konetta vastaan ja aitopäille voi olla käsittämätöntä, että Aaron kuoleman jälkeisenä päivänä sanoin Tefloneille, että te todennäkösesti pelastitte mun hengen.
Pyhimys myöntää, että valtava määrä keikkailua on saanut hänet väsähtämään totaalisesti.
– Mä oon burn-outissa, joo, mutta mä tein tuhat keikkaa jaa 800 biisiä ennen sitä. Aaro teki kaiken sen mitä pysty ja meidän eetos oli aina, että sä oot se mitä teet, ehkä ensin se oli graffiti ja räppi tuli meille varkain, mutta ei kukaan ajatellu, että tää on sua enempää.
Pyhimys jatkaa pitkää paatostaan myös julkaisunsa kommenttikentässä.
Hän analysoi muun muassa artistien kaupallisuutta sekä sitä, miten helposti musiikintekijätkin ovat lopulta unohdettavissa.

Ottaa kantaa pähteisiin
Viimeisessä jättämässään kommentissa Pyhimys ottaa kantaa vielä esimerkiksi julkaisunsa kirjoitusasuun.
– Ei oo äikkä ihan kohallaan, eikä päihteetkään THL:n suositusten mukaisesti, mutta tulkaa ite kokeilemaan sieltä! Mä oon Aaron jälkeen joka ilta miettiny, et se oisin voinu olla yhtä hyvin minä, artisti suree.
– Ei kukaan täällä viihteen takia perseile, ei kukaan meistä oo sen räppinimi, vaan jokainen päivä se valitaan ja se valinta perustuu ainoastaan rakkaudesta lajiin. Järjellä ei oo sen kanssa juurikaan tekemistä.
Tekstiensä päätteeksi Pyhimys on muistanut Aaron lisäksi muitakin liian aikaisin poistuneita kollegoitaan, Ezkimoa, Edorfia, MKDMSK:ta ja 1Jonnea.
Viime maaliskuussa Seiska uutisoi Pyhimyksen vaimon hakevan miehestään avioeroa. Räppäri ehti olla naimisissa vaimonsa kanssa 15 vuotta.