Pyhimys ja kaunis blondi läheisissä tunnelmissa baarissa – salakuvat!

Seiska kertoi maaliskuussa Pyhimyksen vaimon hakeneen avioeroa 15 avioliittovuoden jälkeen.
Suomen koripallomaajoukkue Susijengi on antanut ihmisille syytä juhlaan hienoilla otteillaan EM-kisoissa.
Video: Pyhimys aiheutti kesällä hämmennystä baarissa
Perjantaina 29. elokuuta Susijengi kohtasi voitokkaasti Britannian Tampereen Nokia Arenalla.
Kaikki eivät halliin mahtuneet, eikä kaikki päässeet edes Tampereelle.
Seiskan naispuolinen lukija meni Helsingin Pasilassa Triplan kauppakeskuksessa sijaitsevaan Draft Sports Bariin jännittämään ottelua.
– Tai oikeastaan kaveriani se ottelu kiinnosti, itse menin vain seuran vuoksi.

Huppu päässä tiskillä
Tupaan sisään marssiessaan lukija näki tutun kasvon yksin baaritiskillä.
– Pyhimys istui huppu päässä.
Pyhimys eli Mikko Kuoppala ei ollut sentään koko iltaa yksin.
– Hiukan meidän jälkeemme paikalle tuli nainen ja he siirtyivät istumaan omaan pöytään.
– Aluksi he istuivat hieman kauempana toisistaan, mutta illan edetessä ja juomien myötä he olivatkin sitten kaulakkain.

"Istuivat siinä koko illan"
Kaksikko muun muassa supatteli ja naureskeli toistensa jutuille.
– Hyvin vaikuttivat viihtyvän, sillä he istuivat siinä koko illan.
– Me sekä Pyhimys blondeineen olimme viimeiset, jotka lähtivät baarin mennessä kiinni puolen yön aikaan.
Lukija kuvaa kaksikon välistä meininkiä lämminhenkiseksi.
– Luulen, että tunsivat jossain määrin toisensa.
– Pyhimys selvästi odotti naista ja tämän tullessa siirtyivät yhdessä pöydän äärelle.

"Olen saanut käsityksen, että..."
Siinä missä Pyhimys luotti kaljaan, vannoi nainen valkoviinin nimeen.
Lukija kertoo, että pitää Pyhimyksen musiikista.
– Toisaalta lööppejä lukiessani olen saanut käsityksen, että hänellä menee ilmeisesti aika lujaa.
Mielikuva muuttui sikäli lukijan mukaan, ettei ainakaan tällä kertaa vaikuttanut siltä.
– Erityisesti Pyhimys vaikutti olevan varuillaan, katsoi jatkuvasti ympärilleen ja oli tietoinen, että häntä seurataan.

"Kyseessä olivat ehkä treffit"
Pyhimystä ja hänen iltaansa lukija kuvaa hyvin maltilliseksi.
– Keskittyi mimmiin enemmän kuin juomispuoleen.
– Sain vähän sellaisen kuvan, että kyseessä olivat ehkä treffit.
Seiska kertoi maaliskuussa Pyhimyksen vaimon hakeneen avioeroa 15 avioliittovuoden jälkeen.