Ohhoh! Anni Uusivirran ja latinorakkaan yllättävät asumiskuviot

Ex-missi ja latinorakas muuttivat keskelle aavikkoa.
Yhdistyneet arabiemiraatit eli Arabiemiraatit Persianlahden rannalla on tv:stäkin tutun ex-missi Anni Uusivirran ja tämän aviomiehen Leandro Fidelesin koti.
Arkistovideo: Annin ja Leandron häät
Yksityisessä lentoyhtiössä työskentelevä Anni asuu jo toistamiseen Arabiemiraateissa. Tällä kertaa vuosia on kertynyt jo yli 10, ja yhteensä niitä on peräti 17.
Suomalaisille tutuin paikka alueella on äveriäästä tyylistään tunnettu Dubai.
– On meillä Suomi aina puheissa, mutta viihdymme täällä. Meillä on hyvät työt, ja elämä on yksinkertaisesti helppoa. Kaikki toimii. Ainoastaan liian kuuma kesä on haaste, Anni kuvaa elämäänsä yhdessä brasialaisen aviomiehensä Leandro Fidelesin kanssa.

Asuinalue kuin telkkarista
Suurin emiraateista on valtion pääkaupunki Abu Dhabi, jonka sheikki on myös liittovaltion presidentti. Siellä on myös Annin ja Leandron koti, joka on tosin kaupungin ulkopuolella, Abu Dhabin ja Dubain välissä.

Yksityisellä asuinalueella mieleen tulee väkisinkin pieni amerikkalainen asuinyhteisö, kuten vaikkapa Täydelliset naiset -sarjan Wisteria Lane.

– Jos tämä on teistä jotenkin hieno, niin ette todellakaan ole nähneet niitä hienoimpia alueita, mitä maasta löytyy, Anni naureskelee kotikadullaan.
Ihanan tavallinen koti
Annille ei kuitenkaan tulla kylään jokamiehen oikeudella, vaan ensin on selvittävä asuinalueen vartijasta ja portin puomista.
Matalien talojen pihoilla näkyy suomalaisittain hienoja autoja, jotka ovat kuitenkin vaatimattomampia kuin isojen keskusten kaduilla. Alueella on asukkaiden yhteinen uima-allas ja kuntosali, jotka ovat maksutta käytössä.

Lähistöllä on amerikkalaisten tv-sarjojen pikkukaupungeista muistuttava ostosaukio, josta löytyy supermarketti, muutama kahvila-ravintola ja ”pullokauppa”. Toisin kuin Dubaissa, Abu Dhabissa alkoholia saa myydä erillisissä vähittäiskaupoissa.
Nykyisessä arjessa hiljainen kotikatu on juuri sopiva. Emiraateissa asuminen on lähtökohtaisesti hintavaa
– Viihdymme täällä oikein hyvin, ja ihan tavallinen koti on meille riittävä. Haluamme panostaa rahamme ökyasumisen sijaan muihin asioihin, Anni kertoo.
Järkyttävät vuokrat
Asunnon vuokra on samoissa hinnoissa Helsingin keskustan kupeessa olevan kaksion kanssa eli paikallisesti hyvin edullinen.
Keskellä aavikkoa sijaitseva asuinyhteisö on suunniteltu ihmisille, jotka ovat samassa tilanteessa kuin Anni ja Leandro. Toinen työskentelee Abu Dhabissa ja toinen Dubaissa.
Anni suuntaa arkisin Abu Dhabin keskustaan lentoyhtiön toimistolle ja Leandro kouluttamaan armeijan sotilaille ju-jutsua Dubaihin.
– Jokainen asuinpaikka on palvellut sen hetkistä elämäntilannetta. Ensin epäilimme muuttaa syrjemmäksi, mutta nyt viihdymme superhyvin. Emmekä voi käsittää, millaisia hintoja suostuimme maksamaan keskusta-asumisesta aikaisemmin, Anni sanoo.
Eläimet ovat lapsemme
Itse koti on Annilla ja Leandrolla kaksikerroksisessa paritalossa, jossa on myös pieni sisäpiha. Se on omiaan perheen neljälle löytöeläimelle.

Kissat, Lola ja Lala sekä koirat Larry ja Lucy muodostavat iloisen lauman. Ne kaikki ovat edellisten omistajien hylkäämiä. Monien naapurien ihmeeksi Annin ja Leandron koirat käytetään myös lenkillä.

– Juuri nyt karvaiset lapset ovat riittävästi. Meitä yhdistää eläinrakkaus ja tulevaisuudessa haluamme asua tilalla eläinten kanssa, Anni suunnittelee.