Ex-missi Anni Uusivirran kauhunhetket: tulva vyöryi kotiin – katso hurja video!

Ex-missi Anni Uusivirran kauhunhetket: tulva vyöryi kotiin – katso hurja video!

Arabiemiraattien myrskyinen viikko toi Anni Uusivirran kotiin yli 40 senttiä vettä.

Missikisoista ja televisiosta tuttu mallikaunotar Anni Uusivirta, 37, on elänyt jo pitkään Arabiemiraateissa, työskennellen yksityisen lentoyhtiön palveluksessa.

Katso Annin hurja video tulvista:

Nykyisin Anni työskentelee Dubaissa yhtiön konttorilla esimiestehtävissä ja asuu brasilialaisen avomiehensä Leandro Fidelesin kanssa kaupungin ulkopuolella Abu Dhabin emiraatin puolella. 

Alkujaan hauska ja poikkeuksellinen vesisade kääntyi pian todelliseksi naapuruston painajaiseksi.

Paikallisviranomaiset kertoivat vastaavan tulvan tapahtuneen viimeksi 85 vuotta sitten. 

Olemattomasta viemäröinnistä johtuen jo pienikin sade saa Emiraattien tieliikenteen sekaisin, mutta nyt mittakaava oli omassa luokassaan.

– Nautin etätyömahdollisuudesta kotona, kunnes vesi alkoi virrata sisään kuin aaltona. Seinien jäljistä näkee, että sisätiloissa vettä oli helposti yli 40 senttiä, Anni kertoo Seiskalle.

Kamppailulajien kouluttajana toimiva Leandro tarttui siivoustöihin hanakasti.
Kamppailulajien kouluttajana toimiva Leandro tarttui siivoustöihin hanakasti.
Taloyhtiön sisäpiha muistutti järveä.
Taloyhtiön sisäpiha muistutti järveä.

Anni ja puolisonsa tajusivat siirtää huonekaluja pois lattioilta mahdollisuuksien mukaan, joten heidän kohdallaan tuhot jäivät pienemmiksi kuin monella muulla.

– Astianpesukone meni rikki ja sisällä oli todella saastaista. Likavesi täytti kaapitkin ja kaikki mihin vesi koski, piti pestä. Onneksi olemme reipas pariskunta ja tartuimme heti toimeen, Anni kertaa viikkoa.

Annin kauhuksi tuho ei jää ehkä tähän: ensi viikoksi on luvattu lisää sateita.
Annin kauhuksi tuho ei jää ehkä tähän: ensi viikoksi on luvattu lisää sateita.
Tulvavesi sai myös roskapöntöt liikkeelle.
Tulvavesi sai myös roskapöntöt liikkeelle.

Kahvinkeittin säilyi

Annin asuintalokompleksin sijainti oli vielä tulvan kannalta erityisen huono ja omiaan lisäämään veden virtaaamista asuntoihin.

Paikalle hälytetyt pumppuautot eivät juurikaan pystyneet auttamaan hätääntynyttä naapurustoa.

– Monet menettivät vielä paljon enemmän omaisuuttaan. Kutsuimme myös naapureita kahville, koska meillä kahvinkeitin on vielä toimiva. Toivon todella, etteivät ensi viikolle ennustetut sateet enää toteudu, Anni huokaa.

Elämä Arabiemiraateissa on vastannut tähän saakka enemmän tämän kuvan tunnelmaa.
Elämä Arabiemiraateissa on vastannut tähän saakka enemmän tämän kuvan tunnelmaa.
Annin ja Leandron työpaikkojen myöntämä parin päivän tulvavapaa meni kotia pelastaessa.
Annin ja Leandron työpaikkojen myöntämä parin päivän tulvavapaa meni kotia pelastaessa.