Ninja Sarasalon suuri suru: ”Sydän itkee verta”

Ninja Sarasalon suuri suru: ”Sydän itkee verta”

Ex-huippumalli ei ole esiintynyt liiemmin mediassa. Maanantaina hän ilmoitti kuitenkin rakkaansa poismenosta.

Ninja Sarasalon nimi ei välttämättä sano nykyajan nuorille mitään, mutta aikanaan Ninja oli Suomen tunnetuimpia malleja.

Mallintyöt veivät Ninjan jo 15-vuotiaana Pariisiin, ja myöhemmin hän esiintyi myös Jean-Paul Gaultierin kasvona sekä työskenteli mallina muun muassa New Yorkissa ja Tokiossa.

Ninjan tekemiset kiinnostivat tuolloin kovasti, ja hänen elämäänsä seurattiin tarkoin.

Ninja oli Suomen tunnetuimpia malleja vuosituhannen vaihteessa.
Ninja oli Suomen tunnetuimpia malleja vuosituhannen vaihteessa.

Malli, mutta myös laulaja

Pariisissa niin ikään mallin töitä tehnyt Kim Herold ja Ninja olivat hetken aikaa maan seuratuin pari, vaikka seurustelu päättyikin sittemmin kaikessa hiljaisuudessa.

Kim tunnetaan sittemmin paremmin muusikkona, mutta ehtipä Ninjakin luoda hetken aikaa musiikkiuraa 2000-luvun puolivälissä.

Myöhemmin sekä mallin- että laulajanura jäivät, ja Ninja on keskittynyt muihin asioihin elämässään.

2010-luvulle mahtuivat muun muassa kasvisruokayritys ja joogaohjaajan opinnot.

Suomalais-japanilaisen Yoshiki Tamuran kanssa vuosina 2013–2022 ollut Ninja on myös kahden pojan äiti.

Ninjalla on tunnistettavat kasvot ja omaleimainen tyyli, joka tuskin on ollut haitaksi mallimaailmassa.
Ninjalla on tunnistettavat kasvot ja omaleimainen tyyli, joka tuskin on ollut haitaksi mallimaailmassa.

"Taivaankotiin"

Viime vuosina Ninja ei ole mediassa liiemmin esiintynyt.

Hän jakaa kuitenkin avoimesti elämänsä iloja ja suruja Instagramissa.

Viime vuosien julkaisuissa korostuvat luonto ja hyvinvointi.

Maanantaina hän kuitenkin ilmoitti suru-uutisen: perheen Taika-koira on kuollut.

– Meidän rakas Taika-koiramme ja niin tärkeä perheenjäsen lähti eilen taivaankotiin, Sydän itkee verta, Ninja kirjoitti.

"Rakkaus on ikuista"

Julkaisemassaan kuvassa koira ja Ninjan toinen poika istuvat metsässä kiven päällä mättäällä.

Ninja on jakanut koiraan liittyviä kuvia myös stooriensa puolella.

– Paras koira. Paras ystäväni Taika. Rakkaus on ikuista, Ninja kirjoittaa yhdessä stoorissaan vapaasti suomennettuna.

Itse julkaisu on saanut kommenteissaan luonnollisesti osakseen osanottoja.

– Lämmin osanottoni suureen suruun, kirjoittaa Noora Hautakangas, Miss Suomi vuosimallia 2007.

Suurin osa kommenteista on kuitenkin ytimekkäästi sydämiä.