Nina, 36, pelastaa kotiinsa eläimiä – tällaisia ovat rescue-kalkkunat

Nina, 36, pelastaa kotiinsa eläimiä – tällaisia ovat rescue-kalkkunat

Samba ja Bossanova hurmaavat persoonallisuudellaan.

Kun ajattelee suomalaisia kotieläimiä, nousee mieleen helposti kissa tai koira, ehkä kani tai isommasta päästä hevonen. Porvoolaisella Nina Ehrströmillä, 36, kotipihassa elää kuitenkin kaikenkirjava lauma eläimiä.

Kissoja ja koiria löytyy toki, mutta Ninan tilalla Bambilassa asuu myös kolme lehmää, kolme possua, kaksi kalkkunaa ja kanaparvi. Niistä jokainen on rescue-taustainen, eli pelastettu enemmän tai vähemmän kurjalta kohtalolta.

Nina muutti tilalleen vuonna 2019, ja nimi tilalle juontui hänen rakkaan Bambi-koiransa mukaan.

Sairaanhoitajana ja eläinkouluttajana päivätyötään tekevä Nina innostui rescue-eläintoiminnasta jo nuorena. Ala-asteella eläinsuojeluinnon toi Ninan lempparipossun joutuminen tutulta tilalta teuraaksi.

– Menin ostamaan työntekijöille sellaisia sikakortteja, joihin kirjoitin värikkäillä kirjaimilla, että "murhaajat", Nina muistelee naurahtaen.

Samban ja Bossanovan mielialojen erot näkyvät niiden naamoista. Nokan päällä näkyvä poimu paljastaa sekin kalkkunan mielentilan, sillä se kutistuu pois tieltä, kun kalkkuna rentoutuu.
Samban ja Bossanovan mielialojen erot näkyvät niiden naamoista. Nokan päällä näkyvä poimu paljastaa sekin kalkkunan mielentilan, sillä se kutistuu pois tieltä, kun kalkkuna rentoutuu.

Persoonalliset kalkkunat

Kenties poikkeuksellisin näky Ninan pihalla on kalkkunakaksikko, kukot Samba ja Bossanova. Ne päätyivät Ninalle, kun kotia ei meinannut löytyä muualta.

– Bossanovan pikkuvarpaat olivat poikasena murtuneet ja luutuneet väärin, niin se oli vähän viallinen. Samba puolestaan on aina ollut vähän resuinen. Eivät ne olisi varmaan saaneet kotia muualta, niin ne tulivat tänne.

Kalkkunakukoilla on hyvin erilaiset luonteet. Sambaa Nina kuvailee sylikalkkunaksi, jota saa silitellä mielin määrin. Bossanova puolestaan ei kaipaa kosketusta, mutta on muuten kyllä mukana menossa.

– Samballa on vähän itsesuojeluvaisto hukassa. Lehmät eivät kauheasti pidä kalkkunoista, vaan häätävät ne aina pois laitumelta. Silti Samba käy säännöllisesti kokeilemassa, sietäisivätkö lehmät sen läsnäoloa, Nina nauraa.

Ihastui kuvaajaan

Kalkkunat tepastelevat reippaasti pihalle Ninan avatessa kanalan oven. Niillä on hieman erilaiset mielentilat, minkä Nina huomaa niiden pään värityksestä.

– Niiden pää vaihtaa väriä tunnetilan mukaan. Kun ne ovat tyytyväisiä ja haluavat huomiota, ne ovat sinisiä. Jos ne jännittyvät, ärsyyntyvät tai muuten kiihtyvät, muuttuu pää punaiseksi, ja säikähtäessä taas valkoiseksi, Nina kertoo.

Punastumista on havaittavissa myös, kun Samba iskee silmänsä Seiskan kuvaajaan. Kalkkunoiden tunteisiin saattavat vedota myös esimerkiksi punaiset kumisaappaat ja vaaleanpunainen kastelukannu, joka Ninan pitää aina siivota pois näkyviltä.

Punastelun lisäksi kalkkunat juttelevat myös äänellä. Tuttuihin ääniin kuulunee niiden kova kieunta, mutta ne pitävät myös möreää bassoääntä.

– Esimerkiksi nyt Samballa menee vähän överiksi tämä esittäytyminen, niin se miettii, että pitäisikö alkaa parittelemaan, Nina naurahtaa katsellessaan paikallaan tepastelevaa, örisevää lintua.

Kalkkunoiden ilmeitä ei ehkä voi verrata ihmisten irvistyksiin, mutta niiden kasvot kertovat kyllä paljon niiden mielentilasta.
Kalkkunoiden ilmeitä ei ehkä voi verrata ihmisten irvistyksiin, mutta niiden kasvot kertovat kyllä paljon niiden mielentilasta.

Rauha maassa

Kalkkunoiden kanssa elää myös kanalauma, jossa kukkoja on poikkeukselliset kaksi kappaletta, Kari Mutteri ja Oho-Lintu.

Kanalaumassa harvoin toimii kahden kukon yhdistelmä, ja Nina kertoo varmistelleensa moneen kertaan tipuikäisen Oho-Linnun sukupuolta ennen kuin se kasvoi isoksi.

– Kukkohan se oli. Seuraan kyllä, miten tilanne etenee, mutta Kari Mutteri on tosi huono kukko. Se ei välitä ollenkaan, missä sen kanat menevät, Nina naurahtaa.

Niinpä voi hyvin olla, että parvessa pysyy järjestys ja rauha myös kahden kukon johdolla.

Linnut pysyvät pihassa

Kanat eivät karkaile, mutta Nina joutuu vahtimaan niitä haukkojen takia. Kalkkunat sen sijaan poistuisivat mielellään pitkillekin seikkailuille.

– Jos tuota tietä menee lenkkeilijä tai ratsastaja, kalkkunat saattavat lähteä mukaan. Sitten kalkkunat juoksevat kauhistuneen kansalaisen perässä ja minä kalkkunoiden perässä, Nina nauraa.

Nina pohtii, että esimerkiksi omia kanojaan puolustavat kalkkunakukot voivat olla ärhäköitä. Vihaisena jahtaavaa kalkkunaa hänen pihastaan ei kuitenkaan löydä.

– Nämä juoksevat aina perässä, mutta vain siksi, kun ne haluavat osallistua!

Kalkkunat joutuvatkin siis viettämään aikaa valvottuina tai rajatulla alueella, etteivät ne pääse säikyttelemään viattomia porvoolaisia. Luokse ne tulevat onneksi kutsusta, vaikka eivät ehkä muuta puhetta juuri ymmärräkään.

Lisäksi Nina vie kalkkunoitaan välillä kävelyille oman tontin ulkopuolelle – tapahtuuhan siellä kovin paljon kaikkea niitä kiinnostavaa.

Nina on asunut Bambilassa jo kuuden vuoden ajan. Vuosien varrella Nina on toiminut myös sijaiskotina rescue-taustaisille kissoille ja koirille.
Nina on asunut Bambilassa jo kuuden vuoden ajan. Vuosien varrella Nina on toiminut myös sijaiskotina rescue-taustaisille kissoille ja koirille.

Lehmät pelastuivat kahdesti

Ninalla on kolme lehmää, Maikki, Ilona ja Tessa. Niistä nuorin on Ilona, joka on Maikin tytär. Maikki oli joutumassa teuraaksi jo nelikuisena.

Kun Maikki pelastui kohtaloltaan, kävi ilmi, että se oli tiineenä. Se synnytti Ilonan vain vuoden ikäisenä, mutta oli niin nuori itsekin, että Tessa alkoi hoitaa myös Ilonaa.

Ninan lehmät ovat Itä-Suomen karjaa eli kyyttöjä. Etenkin nuoremmat, Ilona ja Maikki, ovat hyvin tottuneita ihmisiin. Ne ovat eläneet suuren osan elämästään lemmikkeinä.

Lehmät kuolevat Suomessa usein melko nuorena, joten Ninan kolmikko on jo kypsässä iässä.

– Olen asennoitunut siihen, että nämä ovat täällä ikään kuin saattohoidossa tai eläkepäivillä, Nina kertoo.

Ninan lehmät eivät arkaile läheisyyttä sen kummemmin kuin kameraakaan.
Ninan lehmät eivät arkaile läheisyyttä sen kummemmin kuin kameraakaan.

Taidemaalarin ainesta

Ninan kolme villasikaa ovat Ville, Mimosa ja Matilda. Nina haki ne toimintansa lopettavalta lihatilalta, joka myi sikoja pois kilohinnalla.

– Soitin sinne ja kysyin, että saako niitä ostaa myös niin, että niillä on vielä pulssi. Sieltä vastattiin, että tule sitten, jos luvat on kunnossa, Nina muistelee.

Siat ovat tottuneet ihmiseen ja käsittelyyn jo kahdeksanviikkoisesta pitäen, joten Nina saa niistä aina löhöilyseuraa.

– Siat ovat tosi älykkäitä – ne oppivat nopeasti esimerkiksi avaamaan ovia. Nyt opettelemme Villen kanssa maalaamaan niin, että se sohii siveltimellä paperia ja saa siitä palkinnon, Nina kertoo ylpeänä.

– Mielestäni näitä on helpompi kouluttaa kuin koiria, kunhan palkka on kunnossa, hän nauraa.

Villasiat köllähtävät muitta mutkitta tutun ihmisen viereen.
Villasiat köllähtävät muitta mutkitta tutun ihmisen viereen.

Pörröiset siat päiväunikavereina

Possuilla on selkeästi omat luonteensa. Ville on selkeästi seurallista sorttia; se tutkii toimittajan, kuvaajan ja kameran läpikotaisin ja moneen otteeseen.

Matilda puolestaan köllähtää maharapsutuksille heti tilaisuuden tullen, ja pysyy rentona Ninan asettuessa viereen.

– Matilda jaksaa aina köllötellä, olla kainalossa ja nukkua päiväunia, hän kehuu.

– Mimosa on pidättyväisempi, eikä se heittäydy vieraiden kanssa makaamaan. Mutta jos pitäisi esitellä salonkikelpoinen, hyvin käyttäytyvä sika, valitsisin Matildan.