Jättiyllätys! Maajussille morsian -tähti muuttaa pois Suomesta

Urjalassa asustellut Jani Laakso hyvästelee kotinsa ja aloittaa uuden elämän.
Maajussille morsian -ohjelmassa rakkautta etsinyt Jani Laakso muuttaa ulkomaille.
Video: Jani kertoo arjestaan tilallaan.
Jani kertoi asiasta jo jokin aika sitten Instagram-tilillään, mutta nyt se on käymässä toteen. Hän lähtee Saksaan ratsastamaan.
– Pieni olo, suuren edessä. Pitkäaikainen haave lähteä kokeilemaan ja tekemään, nytkun siihen on mahdollisuus avautunut. Tila meni vuokralle nopeasti, paikka avautui nopeasti Saksanmaalta.
– Meen ensin itse edellä katsomaan ja tutustumaan, jos sinne jään tulee Lempi perässä. Watti-Katti menee mummulle hoitoon ja katsotaan, jos hänkin pääsee matkaan, Jani kertoo suunnitelmistaan Instagramissa.
Koti tyhjeni nopeasti Janin myydessä omaisuutensa. Viime viikolla Jani kaupitteli kaikenlaista irtaimistoa somekanavallaan.
– Heitin elämän uusiks, just sinne suuntaan. Mihin oon sitä halunnut. Oon vähän pihalla. Ja kohta jo menossa. Apua, hän päivitteli viikko sitten.
Sauna kuumaksi ja laukut kasaan
Onlyfans-yrittäjänä tunnettu Jani ehti jo heittää viimeiset löylyt kiukaalleen kotona Urjalassa.

Jani kertoo vielä näkyvissä olevissa Instagram-tarinoissaan, että eläimille on etsitty uudet kodit. Esimerkiksi kanat menevät hänen äidilleen.
Lempi-hevonen sen sijaan tulee mukaan, tosin hieman Janin jälkeen.
Lisäksi Jani kirjoittaa tarinassaan, että laukut on jo pakattu, vaikka paljon on vielä tehtävää.
Silti ilo ei ole sana, joka kuvaisi hänen tämänhetkisiä tunteitaan.
– Fiilikset aivan hirveet. Oon aivan palikka. Aivot ei toimi, hän kirjoittaa.
Terveyshaasteet
Janilla on takanaan haasteita. Hänen rakas Molli-hevosensa kuoli joulukuussa ja lisäksi hän meni leikkaukseen, jossa hänen poskiontelonsa avattiin.
Jani arveli Seiskalle helmikuussa, että haasteellisen ajanjakson jälkeen koittaa uusi elämä.
– Sain ikään kuin uuden alun. Nyt on tullut aikani räjäyttää pankki oikein kunnolla. Haluan olla Euroopan isoin pornotähti, Jani pamautti viitaten Onlyfans-uraansa.