Mikko Parikan puuhat aiheuttivat paheksuntaa: "Eiih!"

Mikko Parikan puuhat aiheuttivat paheksuntaa: 'Eiih!'
20250123, Helsinki. Salatut elämät 26-vuotta. Kuvassa Mikko Parikka.

Mikko ei tehnyt asioita aivan oppikirjan mukaan.

Salatut elämät -sarjasta tunnettu näyttelijä Mikko Parikka aiheutti paheksuntaa puuhillaan.

Video: Mikko Parikan paluu Salattuihin elämiin.

Mikko ryhtyi suorittamaan rutiinia, jonka toistaa tasaisin väliajoin. Hän öljysi terassinsa.

Näyttelijä kertoo arkisesta puuhastaan Instagram-videolla.

– No niin. Sitten mennään homman kimppuun, joka pitää joka toinen vuosi tehdä. Nimittäin terassin öljyäminen, hän juttelee seuraajilleen.

Jätti pesun välistä

Mikko esittelee haalistunutta pintaa videolla. Puu tarvitsee huoltoa. Ensimmäisenä näyttelijä siivoaa terassilta pois kaikki tavarat. Sitten hän lakaisee sen.

–  Ja jokuhan tässä varmaan ahdistuu hirveästi siitä, että mä en pese tätä terassia ennen (öljyämistä). Mutta ihan hyvin on toi väri pysynyt ilman pesua aikaisemminkin, hän kuittaa.

Värillisen öljyn sekoitettuaan hän ryhtyy levittämään tuotetta levityssienellä terassin puupinnoille.

– Valmista tuli. Sit alkaa kaikista vaikein vaihe, eli pidetään lapset poissa tästä märältä terassilta, Mikko juttelee.

Seuraajat huomauttivat

Julkaistun videon kommenteissa on huomioitu välivaihe, jonka Mikko tiesi jättäneensä kokonaan tekemättä. 

Esimeriksi Tikkurilan sivuilla kerrotaan, että terassi pitäisi pestä ennen öljyämistä, jotta väri tarttuu paremmin ja öljy pääsee imeytymään. Tätä Mikko ei tehnyt.

Seuraajat ovat puuttuneet asiaan.

– Eiiih! Se tod ois pitäny pestä (ja se on se työläin vaihe), eräs kommentoi.

– Täytyisi pestä, toinen huomauttaa.

Lopputulos kuitenkin näyttää kelvanneen Mikolle ja kuten hän aiemmin totesi, sanoo hän värin pysyneen siinä ennenkin, vaikka onkin jättänyt pesuvaiheen välistä.