Raskaana olevan Sara Parikan Mikko-puolisolta suorat sanat lapsen sukupuolesta

Sara ja Mikko eivät ole saaneet tietää tulevan lapsensa sukupuolta.
Näyttelijäpari Sara Parikka ja Mikko Parikka tiedottivat hiljattain odottavansa neljättä lastaan. Heillä on jo entuudestaan kolme tytärtä, joista vanhimmat ovat jo kouluikäisiä.
Arkistovideo: Sara Parikan arkiniksit
Pian he kertoivat myös, etteivät aio saada omaan tietoonsa pienokaisen sukupuolta. Sara kertoi Instagramissa, että hänen siskonsa tietää sukupuolen, mutta äidiltä ja isältä tieto pysyy piilossa.
Maanantaina Mikko julkaisi Instagram-tarinoihinsa kysymyslaatikon, jonka kautta hänen seuraajansa pääsivät esittämään hänelle kysymyksiä. Tarinassaan hän kiitteli paljon saamistaan onnitteluista perheenlisäykseen liittyen.
Pohtivat yhdessä
Ensimmäisen tarinansa perään Mikko julkaisi toisen videon, jolla Sara näkyy hänen vieressään ja esittää hänelle heti ensimmäisen kysymyksen.
– Mä voin kertoa sulle jo, että mikä on kysytyin kysymys! Sara kertoo hilpeänä videolla.
Saran mukaan Mikolta tullaan kyselemään kaikista eniten, toivooko hän poikaa. Hän myös kehottaa Mikkoa vastaamaan kysymykseen.
– Tylsä vastaus, mutta mulle on oikeasti ihan sama, kunhan kaikki menee hyvin, Mikko pohjustaa.
– Mutta jos pitää nyt valita, niin kyllä mä ehkä ihan skidisti (vähän) mieluummin toivoisin tyttöä, hän pohtii.

Tyttönelikko?
Mikolla ja Saralla on toki takanaan jo roppakaupalla kokemusta kolmen pikkutytön kasvattamisesta, ja tällä Mikko perustelee myös toivettaan tulevan perheenlisäyksen sukupuolelle.
– Kun musta tuntuu, että mä osaan sen homman ja olen treenannut sen, Mikko toteaa.
– Tyttönelikko! pohtii Sarakin taustalla.
– Niin, se olisi aika makee. Mutta olisi poikakin aika makee. En vain tiedä, osaanko mä olla... Mimmoinen isä mä olisin pojalle? Mikko jatkaa pohdintaansa.
Taustalla Saran kuullaan toteavan luottavaisesti, että Mikko olisi pojallekin hyvä isä.
Vauvan laskettu aika on syksyllä, ja sekä Sara ja Mikko että perheen kolme tytärtä saavat tuolloin kaikki yhtä aikaa kuulla lapsen sukupuolen.