Lasse Norres on kuollut
Managerilegenda on menehtynyt 73-vuotiaana.
Musiikki- ja viihdealan vaikuttaja Lasse Norres on kuollut 73-vuotiaana. Kuolemasta uutisoi Helsingin Sanomat.
Lasse kärsi ennen kuolemaansa pitkään vakavasta sairaudesta. Lokakuussa hän kertoi HS:lle saaneensa viime talvena syöpädiagnoosin.
Alkuun vielä toiveikkaalta vaikuttaneen tilanteen jälkeen elokuussa Lassen vointi huononi, eikä hän lääkärinsä mukaan tulisi näkemään edes joulua. Elinikää annettiin siis vain muutama kuukausi.
Lassea jäävät kaipaamaan hänen vaimonsa Sari Norres sekä hänen lapsensa Nikolas ja Anni.
Lasse teki vuosikymmenten mittaisen uran suomalaisella musiikin ja viihteen kentällä. Kenties tunnetuin hänen töistään oli pesti Dingon managerina.
Hän manageroi Dingoa 80-luvulla, paluun jälkeen 90-luvulla sekä jälleen 2000-luvulla, ja hänellä onkin merkittävä rooli sekä bändin menestyksessä että siitä kertovassa Levoton tuhkimo -elokuvassa.
Lassen hahmo Dingo-elokuvassa ei tosin ollut hänen mieleensä. Hän täräytti Vantaan Sanomille, ettei ole tyytyväinen hahmoon saati vaikutelmaan, jonka hahmo hänestä itsestään antoi.
Lassen roolin veti elokuvassa Elias Salonen.
Tuli Lassen nauru tutuksi myös muilta aloilta. Viime vuosinaan hän siirtyi vaikuttamaan paikallispolitiikassa Vantaalla. Hän oli myös Kokoomuksen riveissä eduskuntavaaliehdokkaana vuonna 2011.
Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin hän vaikutti myös hyväntekeväisyydessä, Lastenklinikoiden Kummit ry:n hallituksen jäsenenä.