HS: Lasse Norres sairastui syöpään – karu ennuste

HS: Lasse Norres sairastui syöpään – karu ennuste

Tunnettu manageri ja vaikuttaja elää viimeisiä kuukausiaan.

Dingon managerinakin tunnettu Lasse Norres, 73, on saanut surullisen diagnoosin. Helsingin sanomat kertoi keskiviikkona, (29.10.) että hän sai viime talvena syöpädiagnoosin.

Arkistovideo: Neumann kertoo ajatuksiaan Dingo-elokuvasta

Elokuussa Lasse sai tietää, että syöpä on levinnyt, ja elinaikaa on enää muutama kuukausi. Takanaan Lassella on jo rankka kokemus syövän kanssa. Kun hän oli 18, hänen äitinsä menehtyi lähes varoittamatta, kymmenen päivän kuluttua aivokasvaimen löytymisestä.

Lassen mukaan lääkäri kertoi hänelle suoraan, ettei hän tule näkemään joulua.

Monivaiheinen ura

Lasse teki järisyttävän pitkän uran suomalaisella musiikin ja viihteen kentällä. Dingo-manian lisäksi hän on ollut vaikuttajana hyväntekeväisyystyössä ja politiikassa.

Hän luotsasi Dingoa 1980-luvulla, paluun jälkeen 90-luvun puolivälissä sekä jälleen 2000-luvulla. Hänen ja yhtyeen suhde on esillä myös vuoden 2024 Dingo-leffassa Levoton tuhkimo.

Kenties parhaiten Lasse tunnetaan kuitenkin naurustaan.

Lassella on läpi uransa ollut paljon vaikutusvaltaa viihdealalla. Arkistokuvassa vuodelta 2018 hän poseeraa Dannyn kanssa.
Lassella on läpi uransa ollut paljon vaikutusvaltaa viihdealalla. Arkistokuvassa vuodelta 2018 hän poseeraa Dannyn kanssa.

Tupakkalaki kismitti

Ikänsä tupakkaa polttanut Lasse aloitti virallisen uransa politiikassa vasta tämän vuosituhannen puolella, mutta jo 30 vuotta sitten hänellä oli sanansa sanottavana.

Tuolloin voimaan astui tupakkalaki, joka rajoitti sekä tupakan myyntiä että tupakointia. Esimerkiksi työpaikoilla tupakointi rajattiin yhä joissakin paikoissa näkyviin "röökikoppeihin", tupakointihuoneisiin.

Seiska sai tuolloin kuulla myös Lassen mielipiteen; hänen näkemyksensä mukaan tupakoinnin rajoittaminen rajoitti myös yksilönvapautta. Samaa mieltä oli esimerkiksi Kirka.

Hesarin haastattelussa Lasse kertoo kuitenkin käyneensä kiltisti sairaalan tupakointipaikalla.

Lasse oli mukana juhlimassa Seiskan 10-vuotissynttäreitä vuonna 2002.
Lasse oli mukana juhlimassa Seiskan 10-vuotissynttäreitä vuonna 2002.