Lähipiiri huolestui Salkkarit-tähdestä

Lähipiiri huolestui Salkkarit-tähdestä

Axel Milliam jakaa Seiskalle ikävän asian menneisyydestään.

Turussa perheensä kanssa asuva näyttelijä Axel Milliam, 31, muutti tänä vuonna isompaan kotiin puolisonsa Yasminin sekä lasten Lucan ja Noahin kanssa.

Video: Axel kertoo elämänmuutoksestaan.

Mukana muuttivat myös heidän kaksi kissaansa. Kasvanut perhe oli kaivannut uutta kotia.

– Meillä on nyt puolet isompi asunto. Haluan, että pojat saavat testata mahdollisimman paljon kaikkea ihan urheilulajeista soittamiseen ja etsiä omaa juttuaan. Se tarkoittaa myös sitä, että tavaraa tulee aika paljon.

Axelista tuntuu, että hänen unelmansa ovat toteutuneet. Hän oli haaveillut perheestä ja omasta talosta pitkään.

”Se oikea” löytyi

Elämä otti viisi vuotta sitten uuden suunnan, kun Axel muutti takaisin Suomeen Lontoossa vietettyjen vuosien jälkeen ja tutustui tulevaan puolisoonsa. 

Hän aloitti Salatuissa elämissä Kristian Harjun hahmoa näytellen, ja ensimmäiset jaksot tulivat televisiosta alkuvuodesta 2021. Pariskunnan esikoinen Luca syntyi saman vuoden elokuussa ja Noah toukokuussa 2024.

– Koin villit nuoruusvuoteni, jolloin olin tosi yksinäinen. Olin todella surullinen opiskeluaikoina. Ei siitä elämäntyylistä olisi uskonut, että haluan omia muksuja ja olla perheenisä.

– Uskon odottaneeni vain tätä hetkeä, kun olen onnellinen ja kaikki asiat ovat järjestyksessä.

Sillä hetkellä kun Axel tapasi Yasminin, hän tiesi kyseessä olleen ”se oikea”. Pariskunta meni kihloihin, kun Axel täytti pyöreät 30 vuotta viime vuonna.

Jotkut Axelin lähipiiristä ovat olleet huolissaan painonpudotuksesta. – Mutta haluan alleviivata sitä, etten laihduta, vaan etusijalla ovat oma hyvinvointi ja terveelliset elintavat. Painonpudotus tuli siinä ikään kuin sivutuotteena.
Jotkut Axelin lähipiiristä ovat olleet huolissaan painonpudotuksesta. – Mutta haluan alleviivata sitä, etten laihduta, vaan etusijalla ovat oma hyvinvointi ja terveelliset elintavat. Painonpudotus tuli siinä ikään kuin sivutuotteena.

”Valitse hyvä kumppani”

Perhe on Axelille etusijalla. Hänellä on vähän vapaa-aikaa, joten hän käyttää kaiken mahdollisen ajan lapsiinsa ja puolisoonsa.

Axel oli viime kesän Kangasalan kesäteatterin farssissa Ranskalainen pyjama. Syksyllä hän oli Salkkareiden ohella Daddy Bear -leffan kuvauksissa. Elokuvan ohjaa Salkkareista tutun Monika Lindemanin puoliso Darren McStay, ja Axel on siinä pääosassa. 

Kiireisestä vuodesta Axel ei olisi selvinnyt ilman rakastaan.

– Valitse hyvä kumppani, Axel nauraa ja jatkaa:

– Se mahdollistaa tosi paljon. Yasmin on ihan huikea. Hän tukee uraani kaikella mahdollisella tavalla.

Pariskunta on saanut työt ja perhe-elämän tasapainoon sopimalla selkeän työnjaon.

– Olemme saaneet kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Hän haluaa olla kotona lasten kanssa, ja se puolestaan tukee uraani ja työntekoani. Pystyn keskittymään töihin, ja Yasmin hoitaa kodin. Siinä ohessa hän tekee omia intohimoprojektejaan.

Hurja ulkonäkömuutos

Ainakin Salkkareiden tosifanit huomaavat heti, että Axelin ulkonäössä on tapahtunut hurja muutos. Hänen hiuksensa ovat lähteneet.

Hiuksista luopuminen liittyy Salattujen elämien tulevaan juonenkäänteeseen. Muuttuneet kasvonpiirteetkin selittyvät sillä. Axelin roolihahmo Kristian on kamppaillut sarjassa ravitsemuksen kanssa.

– Minulla oli jo valmiiksi ajatus siitä, että haluaisin muuttaa elämäntapojani terveellisemmäksi, mutten ollut tehnyt asialle mitään. Sitten Salkkareiden pääkäsikirjoittajan kanssa juttelimme tulevista juonikuvioista, ja sain hyvän syyn pistää ruokavalioni uusiksi, hän paljastaa.

Paino putosi

Axel kertoo painonsa pudonneen jopa 13 kiloa sen jälkeen, kun hän jätti kofeiinin ja sokerin. Aiemmin hän naposteli karkkeja ja joi kolajuomia automatkoilla Turku–Helsinki-välillä ja saattoi juoda jopa 15 kuppia kahvia päivässä.

– Ensimmäinen viikko oli pahin. Minulla oli aivan järkyttävä olo ja päätäni särki.

Seuraavien kuukausien aikana painoa suli kuin itsestään pois.

– En ole käynyt salilla kuin ehkä kuusi kertaa tänä vuonna, eli en ole mitenkään merkittävästi lisännyt liikuntaakaan. Vatsalihakset näkyvät, ja olo on virkeä ja mahtava. Aivosumu on poissa, ja repliikitkin jäävät paremmin mieleen, Axel hehkuttaa.

Axel jaksaa puuhata lasten kanssa enemmän, eivätkä hänen polvensa enää särje. Se on tulosta sokerista ja kofeiinista luopumisesta.
Axel jaksaa puuhata lasten kanssa enemmän, eivätkä hänen polvensa enää särje. Se on tulosta sokerista ja kofeiinista luopumisesta.