Näin Salatut elämät -tähti löysi puolisonsa! Ohittivat toisensa lukemattomia kertoja

Näin Salatut elämät -tähti löysi puolisonsa! Ohittivat toisensa lukemattomia kertoja

Axel Milliamin ja puoliso Yasminin tapaaminen oli heti alusta lähtien kuin kirjoitettu tähtiin, ja elämä heidän tapaamisensa jälkeen onkin ollut pelkkää satua.

Juuri kihlautuneet ja uuden perheenjäsenen tervetulleeksi toivottaneet Salatut Elämät -näyttelijä Axel Milliam, 30, ja puoliso Yasmin Manelius ohittivat toisensa koko elämänsä ajan, kunnes tapasivat ensimmäisen kerran noin 4 vuotta sitten Tinderissä.

Samoja kaveriporukoitakin jakaneet rakastavaiset eivät koskaan tavanneet, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut. Jostain universumin päätöksestä he kohtasivat Axelin asuessa vielä Lontoossa, mutta tehdessään teatterikorkeakoulun kandia Suomesta käsin. Tällöin molemmat suuntasivat Tinderiin.

- Se oli yksi swipe. Tuli match ja sitten rupesimme puhumaan ja näin me tavattiin.

Axel kertoo, ettei heti halunnut nähdä tulevaa puolisoaan, vaan hän halusi ensin tutustua kunnolla ja miettiä jotakin ihanaa ensitapaamiselle. Hän kertoo tienneensä heti, että Yasmin on se oikea.

- Sanoinkin sekulleni silloin, että ei jumpe, tapasin yhden upean naisen. On semmoinen kutina, että se oli tässä: Tää on mun lasten äiti.

Myös Axelin äiti oli huomannut pojastaan, että nyt ”se oikea” on löytynyt, näyttelijän kertoessa asiasta äidilleen.

Samassa paikassa eri aikaan

Axel kertoo, kuinka parisuhteen syventyessä he ovat huomanneet joitakin todella outoja juttuja elämänsä varsilta, joita hän kuvaa ”universumi asioiksi”.

- Meillä on siis lapsuuden kaikki jutut niinku yhtä… Tämmösiä tosi outoja juttuja, että olemme olleet samana vuonna, peräkkäisinä päivinä Muumimaailmassa ja meillä on semmoinen kuva täysin samasta kohtaa. Täysin saman muumin kanssa.

Muumimaailman peräkkäisyys ei ollut suinkaan ainoa hassu kohtalon oikku, jonka Axel kertoi tapahtuneen.

- Sitten meillä on semmoinen kuva, missä on myös peräkkäiset päivät, kun ollaan oltu molemmat Tivolissa, samanlaisen valkoisen hevosen selässä. Nyt, kun mentiin Tivoliin, niin me laitettiin Lucakin sellaisen valkoisen hevosen selkään ja otettiin se kuva. Saatiin semmoinen kuvasarja, missä kaikki olemme. Tosi outo juttu.

Juuri kihlautunut Axel Milliam vaihtoi uuteen hiuslookkiin.
Juuri kihlautunut Axel Milliam vaihtoi uuteen hiuslookkiin.

Kuin naispuolinen kopio

Toisensa käytännössä koko elämänsä ajan ohittaneet rakastavaiset ovat kuin toistensa kopiot, joilla kaikki elämän aspektit menevät yks yhteen.

- Pidän itseäni todella outona tyyppinä ja minun on tosi vaikea ollut aina pienestä asti löytää samanhenkisiä ihmisiä, koska olen niin omanlainen.

- Mutta hän on kuin naispuolinen kopio minusta. Sen takia tämä varmaan toimii niin hyvin, näyttelijä kertoo.

Samanlaisuus ei Milliamin mukaan ole tuonut oikeastaan minkäänlaista kiilaa heidän välilleen. He enemmänkin naureskelevat sille, kuinka samanlainen voi olla.

Rankkoja hetkiä ennen nousukiitoa

Axel kertoo olleensa pahassa paikassa, kun hän ja Yasmin tapasivat. Elämänsyöverit tuntuivat siltä, ettei sieltä olisi paluuta.

- Olin siinä vaiheessa niin syvällä siellä jossain elämänsyövereissä, pimeässä kuilussa, niin pimeessä paikassa, että luulin, ettei siitä ole enää nousua.

Kuitenkin rakkaus Yasminiin ponnautti Axelin elämän takaisin raiteelleen ja hyviä juttuja alkoi tapahtua.

Ensin tuli muutto takaisin Suomeen, vaikkakin Axel kertoo maksaneensa vielä vuoden verran vuokraa Lontooseen, sinne kuitenkaan muuttamatta enää. Tämän jälkeen heidän esikoisensa sai alkunsa, Axel aloitti Salatuissa elämissä, he muuttivat Turkuun ja nyt perhe on juuri toivottanut kuopuksen tervetulleeksi ja pari on kihloissa.

- Se on vaan mennyt kuin joku höyryjuna eteenpäin tukutukutuku, eikä ole pysähtynyt.

Onnellinen näyttelijä jopa paljasti tanssahdelleensa heti aamutuimaan onnentanssit kihlattunsa kanssa.

- Siinä oli kaikki niin hyvin, että me tehtiin pieni onnentanssi. 

Axel Milliam (oik.) Venlagaalan punaisella matolla vuonna 2022 Salatut Elämät -kollegoiden Sami Uotila, Nora Rinne, Maari Poussa kanssa.
Axel Milliam (oik.) Venlagaalan punaisella matolla vuonna 2022 Salatut Elämät -kollegoiden Sami Uotila, Nora Rinne, Maari Poussa kanssa.

Voisin kuvitella, että meidän häät on…

Hääsuunnitelmat ovat olleet rakastavaisten puheenaiheena, ja ideoita ja ajatuksia hääpäivästä on syntynyt. Toisiaan muistuttavan pariskunnan unelmahäät tuntuvatkin olevan hyvin samankaltaiset, vaikkakaan mitään ei ole vielä päätetty.

- Meidän unelmahäät on varmaan hyvin erilaiset – mitä tämmönen stereotyyppinen unelmahäät on.

Näyttelijä kertoo, että heidän häät voivat olla todella pienet ja intiimit, joissa vain tärkeimmät ihmiset ovat paikalla ja vihkiminen tapahtuisi esimerkiksi luonnossa. Karkaaminen vihille on kuitenkin käynyt myös pariskunnan mielessä.