Isän kuolema sai Heidi Kyrön tekemään uuden aluevaltauksen – näin perhe reagoi
Menestyksen seurauksena Heidi hyppäsi harrastukseen, jota ei ollut aiemmin ajatellutkaan.
Laulaja Heidi Kyrö, 48, tuli koko kansan tuntemaksi jo 15-vuotiaana vuonna 1993, Seinäjoen Tangomarkkinoilta toisen sijan napattuaan.
Video: Heidi muuntautuu Myrskyluodon Maijaksi
Julkisuudesta ja haasteista huolimatta Heidilla on säilyttänyt hyvän suhteen itseensä.
– Jo kouluikäisenä jouduin kiusaamiskokemusten vuoksi tutustumaan itseeni niin paljon, että silloin opin kuka olen, kuka haluan olla tai haluanko muuttua muiden vuoksi.
– Päätin, että olen oma itseni. Jos joku ei viihdy seurassani, niin sitten se ei ole minun ongelmani.
Menestyksestä uusi alku
Vuosien myötä tullut elämänkokemus on tuonut Heidille rauhaa ja viisautta.
– Tärkeiden ihmisten menettämiset ovat tuoneet läsnäoloa omaan olemukseen ja vahvistaneet entisestään käsitystäni siitä, mitä kaikkea kestän tai minkä puolesta haluan taistella.
Heidille vuosi 2023 oli uran kannalta hieno, koska se oli hänen 30-vuotisjuhlavuotensa. Siihen mahtui kuitenkin myös surua. Vuoden lopulla hän menetti rakkaan isänsä.
– Elämä oli jatkuttava, se oli tietysti selvää. Mutta oli se ristiriitojen vuosi. Löysin isäni kuoleman jälkeen elämääni aivan uusia asioita, joista en aiemmin ollut kiinnostunut. Kuten metsänhoidon.
Heidillä on Lapissa oma palsta metsää.
– Kävin viime vuonna metsäkoulutuksessa ja olen nykyään myös metsänhoitoalan yrittäjä. Perheessäni on vähän naureskeltu tälle, että hurahdit sitten tuollaiseenkin. Ehkä hankin joskus lisää metsää.
Täältä tulee jazz-Heidi!
Heidille jazz-musiikki on ollut aina rakasta, mutta hän ei ole päässyt tekemään sen parissa niin paljon töitä kuin olisi halunnut.
Heidin pitkäaikainen unelmansa toteutui vihdoin, kun häneltä ilmestyi Heidi Kyrö Goes Jazz -levy viime keväänä. Jatkoa on luvassa.
– Uskon tämän olevan vasta ensimmäinen.
– Minulta on toivottu jazz-keikkoja ja hain Pori Jazzeille esiintymään, mutta he eivät kai olleet vielä valmiita "jazz-Heidiin". Ehkä ensi vuonna. Täällä sitä ollaan! Heidi kuuluttaa.