IS: Näin Aku Hirviniemi elää kohun jälkeen

IS: Näin Aku Hirviniemi elää kohun jälkeen
Helsinki 27.09. 2022Kikka!-elokuvan mediatilaisuus.Kuvassa Aku Hirviniemi.Seiska /Kai Joronen.

Aku Hirviniemi palasi julkisuuteen.

Näyttelijä Aku Hirviniemen työt näyttelijänä loppuivat kuin seinään vuonna 2023. Tuolloin paljastui, että Aku oli lähetellyt asiattomia viestejä useille naisille. Syntyi kohu.

 Video: Bisneshaukka perkaa Aku Hirviniemen raha-asiat

Kohun seurauksena Aku ilmoitti hakeutuneensa ammattiavun piiriin ja poistui julkisuudesta. Työt loppuivat, ja firma kaatui. Konkurssissa yhtiön omistajille jäi runsaasti yhteisvastuullista velkaa.

Töiden loppumisen seurauksena Aku perusti Helsinkiin kelloliikkeen ja aloitti gemmologian eli jalokivien tutkimuksen opinnot laajentaakseen ammatillista repertuaariaan.

Nyt Aku kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa elämästään kohun jälkeen.

Hoito-ohjelmassa

Viimeisen kolmen vuoden aikana on tapahtunut paljon. 

Avoimesti alkoholismistaan mediassa kertonut Aku sanoo IS:lle raitistuneensa ja noudattavansa 12 askeleen ohjelmaa. Se on alkoholismista ja muista addiktioista kärsiville kehitetty henkilökohtainen toipumisohjelma.

Aku Hirviniemi
Aku Hirviniemi on pitänyt hiljaiseloa julkisuudesta viime vuosina. Kuva vuodelta 2022.

– Siinä koko ajan päivä päivältä opetellaan kehittymistä paremmaksi ihmiseksi, päivä kerrallaan – ja raittiina. Ei kai kukaan ihminen ole koskaan valmis. Virheistä on opittu, ja nyt mennään eteenpäin, Aku kertoo haastattelussa.

Vyö tiukalla

Konkurssista jäi yhtiön omistajaporukalle miljoonaluokan velat. Näyttelijä tunnustaakin, että hänen on elettävä tarkoin. 

– Kyllä ihminen tulee toimeen, kun on katto pään päällä ja voita leivän päällä. Pitää olla kiitollinen, Aku toteaa lehdelle.