IS: Hjallis Harkimo avoimena surustaan: En olisi pärjännyt ilman Jasminen tukea

IS: Hjallis Harkimo avoimena surustaan: En olisi pärjännyt ilman Jasminen tukea

Kaksi asiaa auttavat Hjallista jaksamaan.

Liikemies ja pitkänlinjan poliitikko Hjallis Harkimo on marinoitunut viimeiset puolitoistavuotta suru-uutisissa.

Katso myös! Hjallis ja Jasmin asuvat koiran kanssa:

Viimeaikoina niiden vauhti on kiihtynyt ja Hjalliksen mieli on ollut kovalla koetuksilla.

Voimat koetuksella

Hjallis raotti mielensä verhoja perjantaina (8.8.) oman Instagram-tilinsä tarinat-osiossa. Tarinat ovat katsottavissa 24 tuntia niiden julkaisemishetkestä.

Hjallis kertoi viimeisen puolentoista vuoden olleen hänen elämänsä raskaimpia.

On ollut hetkiä, jolloin voimat ovat olleet vähissä ja koetuksella, hän tunnusti.

Hjallis kertoi, ettei olisi pärjännyt viimeajoista ilman läheisiään.

Neljä suurta surua

Hjallis kertoi Ilta-Sanomien perjantaina (8.8.) julkaisemassa artikkelissa hänen elämänsä surullisimman saagan alkaneen puolitoista vuotta sitten jouluna, kun hänen äitinsä kuoli.

Seuraavana joulupäivänä Hjalliksen pikkuveljen, Roy Harkimon, syöpä eteni pahemmaksi. Hjallis alkoi pitää kotona asuneesta veljestään huolta päivittäin.

Royn syöpätaistelu päättyi helmikuussa 2025 kuolemaan, 69 vuoden iässä.

Hjallis ja Roy kuvattuna kesällä 2021.
Hjallis ja Roy kuvattuna kesällä 2021.

Vain muutama kuukausi Royn kuoleman jälkeen Royn poika, taiteilija Oliver Harkimo menehtyi sairauskohtaukseen. Oliver oli kuollessaan vain 33-vuotias.

Kuolemantapausten lisäksi surua Harkimoiden perheessä on lisännyt Hjalliksen pojan, poliitikko Joel Harkimon sekä hänen kartturi-vaimonsa Janni Hussin erouutiset. Joel ja Janni ilmoittivat avioerostaan 16. heinäkuuta, vain kaksi päivää ennen Oliverin kuolemaa. 

Joel ja Janni tanssivat häitään 10. kesäkuuta 2023. Avioliittoa kesti kahden vuoden ajan.
Joel ja Janni tanssivat häitään 10. kesäkuuta 2023. Avioliittoa kesti kahden vuoden ajan.

Kaksi asiaa auttavat selviytymään

Tapahtuneissa on ollut Hjallikselle iso pala purtavaksi.

–  Tämä on ollut semmoista aikaa, mitä mä en ole koskaan voinut kuvitella. Sitä miettii, että ei ihmisten pitäisi näin lyhyessä ajassa menettää noin monta läheistä, Hjallis lausui Ilta-Sanomille.

Hjallis kertoi läheisten tuen ja liikunnan olleen hänelle surun keskellä henkireikiä, jotka auttavat selviytymään.

Hjallis ja Jasmine ovat pitäneet julkisesti yhtä pian kahden vuoden ajan.
Hjallis ja Jasmine ovat pitäneet julkisesti yhtä pian kahden vuoden ajan.

Eniten tukea Hjallis on saanut puolisoltaan Jasmine Pajarilta sekä pojiltaan Joel, Leo ja Dan Harkimolta.

–  Ilman Jasminen tukea en olisi pärjännyt. Hänen kanssaan olen keskustellut vaikeistakin asioista ja meidän yhdessä vietetty aika on auttanut mua tosi paljon. Jasmine on vienyt mut liikkumaan. Ollaan kuntoiltu yhdessä. Poikien tuki on toinen. Pojat ovat huolehtineet musta, Hjallis tunnusti.

Hjalliksen pojat kuvattuna marraskuussa 2023.
Hjalliksen pojat kuvattuna marraskuussa 2023.