Hjallis Harkimo teki muodonmuutoksen Jasminen pyynnöstä – somessa kohahti: "Naiset ei voi pakottaa"

Hjalliksen somepäivitys nostatti kulmakarvoja.
Liikemies Harry "Hjallis" Harkimo, 70, on kunnostautunut viime vuosina myös sosiaalisen median sisällöntuottajana.
Hjallis julkaisee somessa muun muassa videoita, joilla kertoo esimerkiksi harrastuksistaan ja bisneksistään. Vastikään hän jakoi Instagram-profiilissaan videon varsin arkiselta vaikuttavasta toimenpiteestä, nimittäin parranajosta.
Kesäparta
Hjallis selittää videolla kasvattaneensa kesällä parran avopuolisonsa Jasmine Pajarin, 36, mieliksi.
– Jasmine on pakottanut mut pitämään kesäpartaa, mutta kun työt ovat jo alkaneet aikoja sitten, niin nyt se on pakko ottaa pois, hyväntuulinen Hjallis selostaa julkaisussaan.
Sanaa "pakottaa" Hjallis käyttää selvästikin leikkimielisesti. Videolla näkyy, kuinka nainen sivelee Hjalliksen poskea hellästi. Kyseessä on mitä todennäköisimmin juuri Jasmine-rakas. Osa someseuraajista on kuitenkin tarttunut aiheeseen.
– Naiset ei kyllä voi pakottaa pitämään tai ajamaan partaa, eräs kommentoija toteaa tiukasti.
Partakeisari
Videon lopulla Hjallis esittelee siloisia poskiaan. Hän kysyy somekansalta, kumpi on parempi: Parralla vai ilman. Kommenttikentän vastaukset jakautuvat melkolailla tasan.
– Hjallis on tyylikäs partakeisari, Temptation Island Suomi -sarjastakin tuttu Kristopher kehuu.
– Kasvata semmonen merimiehen parta, ku aikonaan oli! toinen kommentoija kannustaa.

Kaikkien mieleen naamakarvoitus ei kuitenkaan ole.
– Ei partaa, se vaan vanhentaa ja on epäsiistin näköinen, toteaa eräs somettaja.
Nähtäväksi jää, jäikö parta todella kesään, vai rohkaistuuko politiikassakin mukana oleva Hjallis kasvattamaan sänkensä takaisin vielä lomakauden ulkopuolellakin.