Ernest Lawsonin hurja suoritus: "Nyt tuntuu"

Ernest Lawsonin hurja suoritus: 'Nyt tuntuu'

Juontajana tunnettu Ernest polki hurjan matkan kolmessa päivässä.

Tanssii Tähtien Kanssa -juontajana tunnettu Ernest Lawson otti ja lähti seuraamaan tietä. 

 Arkistovideo: Ernest Lawson paljastaa unelmamatkakohteensa

Hän kertoo Instagram-julkaisussaan polkeneensa 403 kilometriä, eli lähes kymmenen maratonin verran. Yksi maraton on noin 42 kilometriä. Polkemisrupeama kulki Espoosta Savonlinnaan, ja vei kaikkiaan kolme päivää.

Julkaisuunsa Ernest on liittänyt kaksi kuvaa: yhden, jossa hän hymyilee leveästi polkupyörän edessä, ja toisen, jossa hän poseeraa ystävänsä kanssa peukku pystyssä.

Seuraavan tason ponnistus

Matka jätti jälkensä juontajan kroppaan, mutta juontajatähti on suoritukseensa tyytyväinen.

Hän kertoo julkaisun kuvatekstissä innostuneensa pyöräilystä vasta viime kesänä, ja pisimmän lenkkinsä ennen Savonlinnan taivallusta olleen noin 40 kilometriä pitkä.

- Joten tää oli mulle ihan next-level ponnistus, ja voin sanoa että NYT TUNTUU P*ERSUUKSISSA, hän kirjoittaa.

Ernest kertoo julkaisun kuvatekstissä olevansa ylpeä itsestään, mutta nostaa matkaseurana toimineen ystävänsä estoitta jalustalle:

- Ja kaikki kiitokset kuuluu mun matkaseuralle. Otto on käsittämättömän hyväkuntoinen yli-ihminen, eikä tää matka nostanu hänelle ees hikeä pintaan, mutta niin vaan kaveri veti meikäläistä perässään, ja lempeästi odotti aina mäen päällä, ku meikä puuskuttaa paikalle. En ois pystyny tähän ilman Oton vetoapua, kiitos vielä, Ernest ylistää ystäväänsä.

Juontaja-näyttelijä

Ernest tuli aikoinaan tunnetuksi Putous-näyttelijänä. Sen lisäksi hänet on nähty muun muassa Kummelin tekijöiden Kontio & Parmas -sarjassa.

Ernest tanssi tähtien kanssa syksyllä 2021, jolloin hän voitti ohjelman opettajansa Anniina Koivuniemen kanssa. Vaikka kausi loppui, mies ei lähtenyt tanssiparketilta. Seuraavalla kaudella hän siirtyi juontaja Vappu Pimiän aisapariksi.