Ernest Lawsonilta koskettava ulostulo

Ernest Lawsonilta koskettava ulostulo

Ernest kannustaa pyytämään rohkeasti apua ystäviltä ja kavereilta lapsenhoitoon liittyen, jotta myös oma aika mahdollistuu.

36-vuotias Ernest Lawson on ollut viime vuodet yksi Suomen tv-viihteen kuumimmista nimistä.

Ernest nousi juontamaan vuonna 2022 Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaa Vappu Pimiän seuraksi, kun Mikko Leppilampi halusi keskittyä uraansa näyttelijänä.

Huhtikuussa Ernest tullaan näkemään MTV:n Race Across the World Suomi -ohjelmassa, jonka juontajana hän toimii.

Kuvaa kauniisti isyyttä

Ernestillä pitää kiirettä myös toisella ”työmaalla”, eli kotopuolessa, sillä hänelle ja Nelli-vaimolle syntyi poikavauva viime vuoden loppupuolella.

– Aina kun en ole töissä, niin aika menee siihen, että tutustumme toisiimme, Ernest kuvaa kauniisti isyyttä ja kuopustaan Race Across the World Suomen pressitilaisuudessa.

– Hän kommunikoi tällä hetkellä kuolaamalla, itkemällä ja hymyilemällä.

Race Across the World Suomi -ohjelmassa lähdetään liikkeelle Turkista ja päädytään lopuksi Turkuun.
Race Across the World Suomi -ohjelmassa lähdetään liikkeelle Turkista ja päädytään lopuksi Turkuun.

Uusin oppimiseen liittyvä asia on nauraminen.

– Hän kikattaa minun ja vaimoni kutitteluille ja lepertelyille.

– Se on maailman hellyttävintä, kun pieni, alle neljän kuukauden ikäinen lapsi kikattelee, Ernest liikuttuu.

Vauhti kiihtyy

Yleensä sanotaan, että siinä missä ensimmäisen lapsen kohdalla vauvavuosi on alinomaista stressaamista, hoituvat seuraavat lapset ikään kuin vasemmalla kädellä.

Ernest nauraa asialle.

– Meillä tuntuu vauhti vain kiihtyvän, hän viittaa viisihenkiseen perheeseen yleisesti.

Ernest on tuttu monista ohjelmista, mutta harva tietää hänen tehneen myös aiemmin luokanopettajan töitä.
Ernest on tuttu monista ohjelmista, mutta harva tietää hänen tehneen myös aiemmin luokanopettajan töitä.

– Toki, kun on kokemusta kahdesta aikaisemmasta vauvasta, niin ei tule sillä tavalla yllätyksiä tai uusia asioita.

Nelikuukautisen poikavauvan isosiskot ovat viisi- ja seitsemänvuotiaita.

Säännölliset treffit

Moni vanhempi pystynee samaistumaan ihaniin asioihin, mutta myös kiireiseen arkeen ja stressiin.

Ernest kertoo, että hän ja Nelli ovat ensimmäisen lapsen syntymästä lähtien ottaneet aikaa toisilleen.

Viimeistään TTK on tehnyt Ernest Lawsonista kaikkien tunteman hahmon.
Viimeistään TTK on tehnyt Ernest Lawsonista kaikkien tunteman hahmon.

– Käymme tasaisin väliajoin treffeillä ja otamme tukiverkoston käyttöön.

Tukiverkoksi hän mainitsee sekä perheenjäsenet että lastenhoitajat.

Treffit eivät pidä sisällään samppanjaa ja kaviaaria.

– Ei tokikaan, käymme esimerkiksi leffassa, teatterissa tai syömässä.

Ernestin vinkit

Treffejä pyritään järjestämään kuukausittain.

– Viimeksi meillä oli vauva mukana ravintolassa, mutta saimme keskittyä toisiimme, sillä vauva lähinnä nukkui koko ajan, Ernest naurahtaa.

Tukiverkko on tärkeä asia, mutta kaikilla se ei ole välttämättä yhtä vahva – tai sitä ei ole ollenkaan.

Ernest kannustaa pyytämään rohkeasti apua ystäviltä ja kavereilta lapsenhoitoon liittyen, jotta myös oma aika mahdollistuu.