Erikoisjoukot-tähti: Shokkiero!

Farmistakin tutun ex-aitajuoksijan Noora Toivon elämä romahti.
Nelosen Erikoisjoukot-ohjelmassa tänä syksynä nähtävä ex-aitajuoksija Noora Toivo on eronnut.
Video: Jannin ja Joelin avioero.
Hän ilmoitti asiasta Instagram-tilillään. Nykyisin urheilutoimittajana tunnettu entinen aitajuoksija kertoo elämänsä romahtaneen ennen Erikoisjoukot-kisaan lähtemistä.
Dramaattisessa, mustavalkoisessa päivityksessä hän on lapsensa kanssa kahden. Kuvateksti avaa asiaa enemmän.
– Matka jatkuu kaksin. Elämä romahti kuukausi ennen Erikoisjoukkoja. Erottiin. Saavutetut unelmat perheestä ja unelmien talosta romahti. Saavuttamattomat unelmat toisesta lapsesta romahti. Ydinperhe meni rikki. Lapsesta lähti puolet, Noora kirjoittaa kuvan yhteydessä.
Paniikkia ja ahdistusta
Noora kertoo kirjoittaneensa päiväkirjaansa, että eron jälkeen hänestä tuntui kuin hän kuolisi. Hän ei ymmärtänyt, miten erosta voisi selvitä. Noora sanoo päivityksessä voineensa eron jälkeen huonosti.
Hän ei syönyt tai nukkunut, joten hän turvautui unilääkkeisiin. Ne eivät kuitenkaan auttaneet, vaan hän joutui sairauslomalle. Noora kirjoittaa saaneensa paniikki- ja ahdistuskohtauksia.
– Itkin päivittäin. Elämä oli selviytymistaistelua, josta hädin tuskin selvisin. Mietin monta kertaa, että perun osallistumiseni. Olin ihmisraunio ja pelkäsin, että astun leirille ja saan psykoosin ekana päivänä. Päätin kuitenkin, että menen yrittämään. Joko romahdan totaalisesti tai sitten ehkä tapahtuu jotakin muuta.
Ei kolmansia osapuolia
Myöhemmin mittavassa kirjoituksessaan Noora kertoo tunteistaan eron jälkeen. Hän on tuntenut sekä häpeää että surua, vihaa ja pelkoakin.
– Ja samoja tunteita on edelleen, kuukausia myöhemmin. En tahtonut tätä.
Yle Urheilun sometoimittajana työskentelevä Noora sai avun psykoterapiasta. Lisäksi hän kertoo saaneensa tukea perheeltään ja ystäviltään, kuin myös lapseltaan. Noorasta tuli äiti keväällä 2022.
Avoimen erotilityksen lopussa Noora toivottaa voimia eron kanssa kamppaileville. Hän myös selventää lopussa, ettei asiaan liity kolmansia osapuolia, ja että toivoo empatiaa surutyölleen.