Juuso Lehmusvyöry kommentoi Vilma Karjalaisen eroa

Vilman edellinen exä eli Juuso Lehmusvyöry on tunnettu filosofisista näkemyksistään.
Temptation Island Suomesta alun perin tunnetuksi tullut Vilma Karjalainen kertoi sosiaalisessa mediassa torstai-iltana eronneensa.
Vilma ei koskaan tuonut rakastaan julkisuuteen, mutta on puhunut hänestä sekä somessa että podcastissaan.
– Moi. Mä erosin suhteesta, jonka ajattelin olevan mun viimeinen. En tiennyt, että osaan rakastaa edes näin kovaa, Vilma kirjoitti videon ohessa.
Suhteeseen mahtui ilmeisesti kaikenlaista Vilman päivityksen mukaan, sillä hän kertoo tulleensa petetyksi. Lisäksi hänelle on sanojensa mukaan valehdeltu sekä ”puukotettu selkään”.
– Mut mä tiedän, että pärjään. Oon tosi rakastava ihminen, joka ajautuu vääränlaiseen seuraan. Uskon aina toisesta parasta, hän kirjoitti.
– Nyt on aika olla yksin ja korjaantua, jotta opin oman arvoni enkä koe koskaan enää tällaista, postaus päättyy.
Nyt puhuu edellinen exä
Pian aktivoitui myös Vilman edellinen ex-mies – Temppareista tuttu Juuso Lehmusvyöry.
Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta.
– Eksällä on ilmeisesti tullut ero sen pettäjäukkonsa kanssa. Oon itse tiennyt tästä jo hetken aikaa, Juuso kirjoittaa Instagramin stooreissa.

Juuso ilmoittaa toivovansa, että Vilma osaisi olla seuraavaksi yksin.
– Ei kuunnellut aiemmin mun neuvoa. Toivottavasti nyt kuuntelee, ettei lapset joudu minkään uuden shown keskelle.
"Purat vanhat mädät perustukset"
Juuso on tunnettu filosofisista näkemyksistään.
– Se on näennäisesti helppo hypätä suhteesta toiseen.
– Mutta siinä kärsii aivan kaikki, koska ne aiemmat ongelmat ja toimintatavat seuraavat perässä, ellei ole ollut yksin ja tehnyt itsetutkiskelua ilman, että siinä on ketään muita.
Sen Juuso muistaa mainita, ettei kyseinen tapa ole se helpoin, mutta silti ainoa oikea.
Mies suositteleekin samaa kaikille eronneille ihmisille – yksin olemista ja itsetutkiskelua.
– Purat vanhat mädät perustukset, jotta voit rakentaa päälle uutta ja kestävää, mies sanailee kannustaen ihmisiä.