Erika Vikman teki hulvattoman vertauksen Katri Helenaan

Miten esimerkiksi laulaja Danny liittyy asiaan?
Artisti Erika Vikman osallistui lauantaina (16.8.) iskelmälegenda Katri Helenan jäähyväiskonserttiin.
Arkistovideolla muistellaan Erika Vikmanin suhteita:
Erika kertoi asiasta suositun Instagram-tilinsä Tarinat-osiossa. Päivittämäänsä julkaisuun laulaja oli liittänyt kuvakaappauksen Helsingin Sanomien somenostosta, jossa uutisoitiin Katri Helenan erilaisista elämänvaiheista.
Päivityksessä Erika vertasi elämäänsä Katrin elämään ja löysikin siitä yllättäen paljon yhtäläisyyksiä.
– Hämmentävän paljon oon ehtinyt tehdä samoja asioita kuin Katri Helena? Erika kirjoittaa häkeltyneenä.

Julkaisussaan artisti viittaa mitä ilmeisimmin ainakin seurustelusuhteeseen musiikkineuvos Dannyn kanssa. Erika ja Danny seurustelivat vuosina 2016-2020.
Katri Helena on lähes varmasti ehtinyt elämässään enemmän kuin sinä: Ollut suhteessa Dannyyn, ajanut kolarin, eronnut "kohuliitosta", tehnyt Pupu Tupuna -levyn ja – ennen kaikkea! – levyttänyt hittejä, jotka iskivät suoraan suomalaisten sydämiin.
Dannyn lisäksi Erika on ehtinyt eroamaan myös paristakin eri "kohuliitosta" ja tietenkin tekemään musiikkia, jonka tahtiin on jorattu jopa Euroviisuissa.
Erika esiintyy kuluvan kesän aikana vielä neljässä eri tapahtumassa, ennen kuin lokakuussa hän siirtyy keikkailemaan pienen ulkomaankiertueensa merkeissä. Ensimmäinen konsertti on Lontoossa 4.10., toinen keikka pidetään 10.10. Amsterdamissa ja kolmas esiintyminen tapahtuu Tukholmassa 12.10.