Blondin kosto -tähti: Sairaudet aiheuttavat piinaavia tilanteita

Lentoasemat ovat olleet Blondin kosto -tähdelle itkun ja väärinkäsitysten paikkoja.
Näyttelijä Selma Blair, 53, sairastaa dystoniaa. Se on tuonut hänelle rassaavia ongelmia esimerkiksi lentoasemilla.
Arkistovideo: Uskottomuutta Hollywoodissa
– Dystonia saatetaan usein ymmärtää niin, että olisin hankala. Tai humalassa, Selma toteaa.
– Mitä toki voin ollakin! hän murjaisee.
Laskee leikkiä sairauksistaan
Blondin kosto- ja Julmia aikeita -tähti nauratti yleisöä sairaudestaan vitsailemalla Travel + Leisure -lehden tilaisuudessa viime viikolla.
Dystonia on tahdonalaisten liikkeiden säätelyn häiriötä aivoissa aiheuttava sairaus. Se voi näkyä pysyvänä vääränä asentona, outoina liikkeinä tai ilmeinä tai vaikeana puheena.
Dystonian lisäksi Selmaa piinaa ms-tauti. Sekin voi aiheuttaa yllättäviä oireita stressaavissa tilanteissa.
– Ms on tosi outo sairaus. Yleensä me sairastuneet emme teeskentele oireita, hän Selma veistelee.
Itkua ja kännisyytöksiä lentoasemilla
Selma kertoo, että esimerkiksi lentoasemat ovat stressaavia muutenkin. Sairaudet vielä lisäävät stressiä. Se puolestaan voi pahentaa oireita, ja noidankehä alkaa pyöriä vinhasti.
– Sitten kuljen rakennustelineiden alla ja yhtäkkiä kuulostaa kuin minulla olisi vaikea cp-vamma.
Selma kertoo myös saattavansa pyörtyä tai menettää hetkellisesti näkönsä. Silloinkaan yleensä henkilökunta ei ymmärrä, että hänellä on vamma. Hänen on jopa väitetty teeskentelevän.
– Lentoasemilla minulla voikin olla paljon väärinymmärryksiä ja itkua silloinkin, kun asiat menevät ihan hyvin. Saattaa olla, etten pysty puhumaan kunnolla, ja henkilökunta tiukkaa, että näin sinun kävelevän ihan kunnolla.
Kun Selma yrittää kasvo-oireineen saada vastatuksi, ettei koeta kieroilla vaan hänellä on puhevaikeuksia, saattaa henkilökunta tulkita puhetapaa edelleen väärin.
"Rouva, tarvitseeko meidän kutsua tähän poliisi?" on vastakysymys, jonka hän on kuullut toistuvasti.
Ms-tautia Selmalla epäiltiin jo lapsena, mutta diagnoosin hän sai vasta 2018 sairauden pahetessa. Tällä hetkellä Selma on sanonut olevansa käytännössä oireeton ja keskittyy täysillä näyttelijäntöihinsä. Dystonia saattaa liittyä ms-tautiin, mutta yhteyttä ei vielä tunneta.