Kuva! Raju hoitokeino MS-tautiin vei Hollywood-kaunottarelta hiukset – ”Unelmani on pysyä maailmassa poikani vuoksi niin kauan kuin mahdollista!”

Näyttelijä Selma Blairin, 47, elämä muuttui viime vuonna, kun hän lopulta sai pitkään vaivanneille kivuilleen selityksen. Syy oli rajusti aktivoitunut MS-tauti, joka romahdutti Blondin kosto -elokuvasta tutun tähden kunnon nopeasti.
Viimeisenä hoitokeinona ehdotettiin kemoterapiaa, johon Selma suostui lopulta muiden keinojen käydessä vähiin.

– Ajattelin, että eihän minulla ole syöpää. Miksi siis myrkyttäisin itseni? Vaihtoehtoja ei kuitenkaan lopulta ollut.
Hoidoista johtuva hiustenlähtökään ei ole itsevarmaa kaunotarta haitannut.
– Se oli vain pieni asia, en koskaan välittänyt hiustenlähdöstä tai asioista, jotka koskettivat vain egoani, hän kuittasi.
Selma myöntää, että ei ole vielä täysin parantunut hoidoistaan. Pahimman yli on kuitenkin selvitty.
– Unelmani on pysyä maailmassa poikani vuoksi niin kauan kuin mahdollista.
Nykyään Selma kiertää puhumassa elämästään MS-taudin kanssa. Tavoitteena on inspiroida muita sekä luoda toivoa.
– Olen iloinen, että voin olla hyödyllinen muille! hän tiivistää.