Arttu Wiskari avoimena sitkeästä ongelmastaan
Arttu korostaa, ettei koskaan pyydä someseuraajiltaan rahaa.
Laulaja Arttu Wiskari on törmännyt monia julkisuuden henkilöitä piinanneeseen pulmaan.
Arttu Wiskari vastaa videolla Seiskan nopeisiin kysymyksiin:
Kansanomaisia tarinoita lyriikoillaan kertovan Artun nimi ja kasvot on valjastettu inhoihin rötöspuuhiin. Huijarit yrittävät saada ihmisiltä sosiaalisessa mediassa esimerkiksi rahaa esiintymällä Arttuna.
Todellisuudessa Arttu ei tietenkään somessa rahaa ja apuja anele, vaan kyse on huijaustileistä. Laulaja on varoittanut aiemminkin, että hänen nimissään leviää huijauksia.
Nyt Arttu valittelee Instagramissa, että sitkeistä ilmiannoista huolimatta feikkitilejä putkahtelee jatkuvasti lisää.
– Niitä tulee melkein samaa vauhtia kuin niitä kerkeää ilmiantamaan, Anssi toteaa videolla.
Tärkeä muistutus
Arttu on saanut huijauksista ilmoituksia myös someseuraajiltaan. Hän kiittää kaikkia, jotka ovat ilmoittaneet feikkitileistä eteenpäin.
Lisäksi Arttu muistuttaa fanejaan tärkeästä asiasta:
– Mä en koskaan pyydä keltään rahaa, en lähettele mitään omituisia rakkausviestejä tai muutenkaan kysele henkilökohtaisia tietoja keltään, Arttu teroittaa seuraajilleen.
– Muistakaa seurata näitä oikeita virallisia tilejä, jotka näkyvät tuollaisella sinisellä täpällä, niin ei käy vahinkoja sitten noiden feikkitilien kanssa, hän ohjeistaa.
Yleinen harmi
Artun esiintuomat nettihuijaukset ovat nykyään valitettavan yleisiä. Valeprofiileita on tehty Artun lisäksi esimerkiksi Marion Rungin, Meiju Suvaksen sekä Sami Kurosen nimissä.
Huijauksia vastaan voi taistella ilmoittamalla ne sivuston ylläpitäjälle, minkä pitäisi ainakin teoriassa johtaa profiilin poistamiseen. Kuten Arttukin on joutunut huomaamaan, tuppaavat rikolliset kuitenkin tekemään aina vain uusia valeprofiileja.