Arttu Wiskari kiusallisesta ongelmastaan: "Tälläkö se lähtee se vaiva?"
Oletko sinä kärsinyt samasta rasitteesta?
Löysikö artisti Arttu Wiskari ratkaisun hermoja raastavaan haittaan?
Tsekkaa myös! Arttu Wiskari vastaa mielipiteitä jakaviin kyssäreihin:
Arttu valtaa tänä kesänä tuttuun tapaan keikkalavoja Espoosta Kuopioon.
Himassa ollessaan hittikunkku kuitenkin painii monelle tutun ongelman kanssa.
Hän onkin laittanut testiin varsin radikaalin keinon päästä pulmasta eroon, ja kokeilee sen toimivuutta Instagram-videolla.
– Olen markkinoinnin uhri, pipopäinen muusikko aloittaa videon kuvaten itseään.
Melkoinen keksintö
Leveäpokaisiin mustiin rilleihin sonnustautunut Arttu selittää joutuneensa kärpäsinvaasion uhriksi kotonaan.
– Niitä ei saa kiinni ja ne ei lähde ovea avaamalla, vaan niitä tulee lisää, laulaja avaa kinkkistä tilannettaan.
Seuraavaksi videon taustalta kuuluu innostunutta ääntä ja esittelyyn pääsee hänen ostamansa kärpästen ja muiden ei-toivottujen ötököiden metsästykseen tarkoitettu ase.
– Oijoijoi! Arttu intoilee kuvatessaan pitkäpiippuista kapistusta.
Pikaisella tsekkauksella kyseinen ruokasuolaa ammuksena käyttävä ase maksaa vajaa seitsemänkymmentä euroa.
– Tälläkö se lähtee nyt se vaiva? Artisti kyselee epäuskoisena päivitellen pyssyn näyttävän melkolailla lelulta.
Mutta toimiiko se?
Seuraavaksi Arttua kuvataan tositoimissa osoittamassa keittiösaarella tavarakasassa kököttävää kärpästä.
Sihtailun jälkeen kuuluu "naps" artistin painaessa liipaisinta ja videolle tallentuu, kuinka pörriäinen lennähtää lattialle osuman voimasta.
– Se muuten toimii ihan oikeasti! Aikamoista, Arttu tuumaa tohkeissaan.
Lopuksi Mökkitie-hitillä aikoinaan pinnalle ponnahtanut artisti summailee kokeiluaan.
Hän tuomaroi pyssyn ihan toimivaksi antaen sille arvosanaksi neljä viidestä, vaikkei se kuulemma ole ihan yhtä tehokas kuin mainoksissa lupailtiin.
– Jos ampuu pikkaisen kauempaa, niin se ei kuole se kärpänen, vaan se pökrää, Arttu vielä vinkkaa niille, jotka haluavat antaa armoa kylään saapuneille tunkeilijoille.