Apua! Kissa kävi kiinni Meri-Tuuli Väntsin naamaan

Meri-Tuulin kasvoihin tuli näkyvä vaurio.
Kokki ja keittokirjailija Meri-tuuli Väntsi kertoo harmittavasta kommelluksesta kissansa kanssa.
Video: Meri-Tuuli kertoo hittisalaatin reseptin.
Meri-Tuulin tuore päivitys Instagramissa paljastaa, että rescue-kissa Toffe raapaisi häntä ikävästi kasvoihin.
– Kissat, ei koskaan tylsää hetkeä. Tänään töissä valtava skraidu naamassa, mutta keitraaja ei pysähdy, hän sanoo viitaten Lucky Tart -cateringfirmassa.
– Toffe on vähän säikky ja varmasti osaksi se johtuu siitä että hänellä on rescuekissana ollut aika rankka alku, hän arvioi.
Rapsutteluhetki keskeytyi
Meri-Tuuli kertoo, että etenkin ilta-aikaan hämärällä lemmikkikissa voi jännittää peiton kulmia tai lattialla lojuvia sukkia. Myös mustiin pukeutuneet ihmiset jännittävät sitä. Raapaisujälki tuli siitä, kun Toffe säikähti muualta kantautunutta ääntä.
– Eilen oli rapsutteluhetki sylissä ja jossain päin asuntoa vissiin rapisi siihen malliin, että olin pahasti tiellä kun Toffella tuli paniikkipako.
Toffen kaveri Jansson-kissa taas ei Meri-Tuulin mukaan välitä juuri mistään, ja on aivan erilainen kuin Toffe.
Kaikki hyvin
Nyt Meri-Tuuli on jo saanut laastarin leukaan syntyneeseen haavaansa.
Se näkyy hänen tuoreimmassa kuvakarusellissaan, julkaisun kolmannessa otoksessa.
Voit katsoa sen alla olevasta upotuksesta tai täältä.