Anniina Valtoselta tunteellinen avautuminen – purskahti itkuun autossa

Anniina Valtoselta tunteellinen avautuminen – purskahti itkuun autossa

Anniina Valtosen esikoislapsi sanoi sanat, jotka saivat äidin tunteelliseksi.

Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen kertoi maaliskuun puolenvälin tienoilla olevansa raskaana. Pienokaisen laskettu aika on kesällä.

Katso video: Anniina Valtonen Venla-gaalan punaisella matolla

Anniinalla on jo ennestään vuonna 2023 syntynyt lapsi. Anniina jakaa sosiaalisessa mediassa tarinoita ihanista ja tunteellisistakin hetkistä, joita on kokenut potran pikkuisensa kanssa.

Maanantaina (27.4.) Anniina jakoi Instagram-sivullaan kuvan, jossa tekee käsillään sydämen. Kuvatekstissä hän kertoo automatkasta päiväkotiin.

Anniinan taapero on leikkinyt lelulla, jonka tassuista painamalla kuuluu erilaisia lauluja ja leikkejä. Lelu on tuttu, mutta jotakin erilaista tapahtui.

– Lopulta nallen, pupun ja koiran sekoitusta muistuttava lelu laulaa ”mä susta niin tykkään oot kaikkein rakkahin”. Laulu, jonka olen kuullut niiiiiiin monta kertaa, mutta nyt lapseni on hiljaa. Hän ei laula mukana, Anniina kertoo.

– Hiljaisuus kestää hetken. Sitten takapenkiltä kuuluu pieni ääni ”minä rakastan äitiä”.

Tärkeät sanat saivat itkemään

Taaperon sanat saivat Anniinan heti valtavan tunteelliseksi. Se oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun lapsi sanoi sanat suoraan.

– Kyyneleet vierähtävät ajaessa samantien poskilleni, hän kirjoittaa.

– ”Äiti rakastaa sinua”, vastaan hänelle. Olen sanonut sen hänelle monesti, mutta vastaukseksi olen yleensä saanut virnistävän hymyn tai tiukan halauksen eli hänen ymmäryksensä mukaisen tavan kertoa jotain kiintymyksestä ja välittämisestä. Nyt tänä aamuna kuulen rakkauden sanat ensimmäisen kerran lapseltani, 

Kun Anniina ajoi päiväkodin pihaan, häntä itketti edelleen. Tuolloin lapsi ihmetteli, miksi äiti itkee.

– Kerron niiden olevan onnen kyyneliä ja rakkauden tunteesta johtuvaa iloa, Anniina kertoo.

– Pieni hetki lapselleni, mutta valtavan suuri tunneräjähdys minulle. Ei mitään voi verrata tai millään korvata sitä ihanaa, suurta, mahtavaa, euforista tunnetta, jonka kokee, kun oma lapsi kertoo rakastavansa sinua.

Anniina sanookin lopuksi viikkonsa alkaneen parhaalla mahdollisella tavalla.

Ennen kuin Anniina paljasti odottavansa toista lasta, hän kertoi Iltalehdelle haaveilevansa toisesta lapsesta. Anniinan esikoispoika syntyi lapsettomuushoitojen tukemana, ja Anniina on kertonut koitoksesta avoimesti medialle.