Harvinainen kuva! Näin iso on Anniina Valtosen lapsi

Harvinainen kuva! Näin iso on Anniina Valtosen lapsi

Anniinan esikoispoika täyttää joulukuussa kaksi vuotta.

Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen sai esikoislapsensa joulukuussa 2023, eli poika täyttää parin kuukauden päästä kaksi vuotta.

Katso arkistovideo: Anniina Valtonen on ylpeä Nastolasta

Pienokaisesta on kasvanut jo potra taapero. Anniina pitää perheasiat pääasiassa poissa sosiaalisen median maailmasta, mutta jakaa silloin tällöin seuraajilleen arkisia hetkiä, joita kohtaa pojan kanssa.

Anniina jakoi keskiviikkona (1.10.) Instagram-sivullaan suloisen kuvan, jossa poika istuu hänen sylissään. Kuvaan on ikuistettu vain molempien jalat, jotka kummatkin ovat identtisesti nilkoista ristittynä. Hurjasti kasvaneen lapsen jalat yltävät asennossa äidin polvien tienoille.

Anniina kertoo julkaisun kuvatekstissä ruokailutuokion yhteydessä tapahtuneesta jännittävästä hetkestä.

– Ruokapöydän ääressä raikaa iloinen puheen pulputus ja välillä makaronilaatikkoa lentää muuallekin kuin suuhun. Höpötämme ja käymme läpi päivän tapahtumia, kunnes kuuluu rasahdus. En tiedä, mistä ääni kuuluu, mutta säpsähdän itsekin. Liekö astiat räsähtäneet kuivauskaapissa tai lelut lelukopassa tai jokin ulkona, Anniina alustaa päivityksessä.

– Lapseni puhe loppuu ja hetken on hiljaista. Hän selvästi analysoi reaktiotani, ja koitan jatkaa syömishetkeämme normaalisti. Häntä kuitenkin epäilyttää. ”Pöökö?”, hän lopulta toteaa, Anniina kertaa.

Möröt jäivät mielen päälle

Hän on yrittänyt lohduttaa lastaan ja vakuuttaa, ettei kotona ole muita kuin he kaksi.

– ”Ei mörköjä. Olemme kotona turvassa ja täällä ei ole mörköjä. Äiti pitää sinusta huolta.” Silitän häntä ja olen ihmeissäni, että mistä hän yhtäkkiä on möröt keksinyt.

Mörköasia jäi kuitenkin pienokaisen mieleen loppuillaksi.

– Jatkamme ruokailua, mutta silti aina välillä hän muistaa mainita, ettei kodissamme ole mörköjä eikä meillä ole hätää. Kun mieheni tulee töistä kotiin, saa hänkin kuulla muistutuksen möröistä. ”Ei pöököjä tänne kotiin”, kuuluu vielä iltapalallakin, Anniina kertoo.

– Pysykää möröt poissa lapseni tieltä.

Haaveissa toinen lapsi

Anniina kertoi alkukesästä Iltalehdelle haaveilevansa toisesta lapsesta. 

Toisen lapsen yrittäminen vaatisi häneltä kuitenkin paljon henkistä valmiutumista. Esikoispoika syntyi lapsettomuushoitojen tukemana, ja Anniina on kertonut koitoksesta avoimesti medialle.

– Se on ikään kuin kuukautisten aika potenssiin kymmenen, hän kuvaili henkisesti ja fyysisesti raskaita hoitoja.