Viikon suoratoistosuositukset: Cannesissa palkittu suomalaistrilleri alkaa

Myös Matthew McConaughey tekee paluun odotetussa katastrofidraamassa.
Viikon suoratoistotärpeissä myös uusi Parker-dekkari, traagisesta Salkkarit-tähdestä kertova podcast sekä Amerikan mielisairainta sarjamurhaajaa läpivalaiseva dokudraama.
Pahuus sikiää kylmyydessä
Jään vangit
Ruutu+ PE 3.10
Elisa Viihteen alkuperäissarjassa merivartija Sanna Tanner (Jessica Grabowsky) hälytetään pelastamaan karille ajautuneen jäänmurtajan miehistöä talvimyrskyn alla. Hengenvaaralliset käänteet muuttavat pelastusoperaation selviytymistaisteluksi vuoden pisimpänä yönä.
Jään vangit voitti Cannesin televisiomarketin MIPDrama-sarjan, jonka jälkeen se on julkaistu jo Australiassa, Espanjassa ja Portugalissa. Lisäksi sarjan esitysoikeudet on myyty ainakin Britanniaan, Puolaan ja Saksaan.
Sarjan on luonut Helsinki-filmin draamapäällikkö Mia Ylönen, joka toimii myös pääkäsikirjoittajana ja vastaavana tuottajana. Ohjauksesta vastaa Pete Riski (Bullets, Renki). Näyttelijäkaartiin kuuluvat Grabowskyn lisäksi Seidi Haarla, Riitta Havukainen, Johannes Holopainen, Mikko Leppilampi ja Eero Milonoff.
Jään vangit saa ensi-iltansa Ruudussa 3. lokakuuta, jolloin Ruutu+-tilaajat voivat katsoa heti kaksi jaksoa. Tämän jälkeen uudet jaksot julkaistaan viikoittain. Ensimmäinen jakso nähdään myös Nelosella ensi-iltapäivänä.

Russ yrittää takaisin huipulle
Chad Powers
Disney+ TI 30.9.
Glen Powell (Top Gun: Maverick) on ollut itse käsikirjoittamassa tähdittämäänsä komediasarjaa, joka kertoo entisestä tähtipelinrakentaja Russ Hollidaysta, jonka ura tuhoutui kohtalokkaan virheen vuoksi vuosia sitten. Nyt Russ yrittää elvyttää unelmansa naamioitumalla lahjakkaaksi mutta omalaatuiseksi Chad Powersiksi, joka pyrkii mukaan vaikeuksissa olevaan joukkueeseen.
Muissa rooleissa nähdään Toby Huss, Steve Zahn sekä Lethal Weapon -sarjasta tuttu Clayne Crawford. Sarjasta julkaistaan ensi-iltapäivänä kaksi jaksoa ja loput jaksot viikoittain.

Eläimet petojen armoilla
Kauhua luonnossa
Netflix TI 30.9.
Kauhuelokuvista tunnetun Plumhousen tuottama dokumenttisarja vangitsee luonnon dramaattisuuden, vaarallisuuden ja synkän kauneuden eläinuhrien näkökulmasta.
Hyytävistä selviytymistarinoista kertova sarja tuo yhteen ensimmäisellä kaudella raskaana olevan hiiren, nuoren pesukarhun ja sammakon, jotka elävät Uuden Englannin vaarallisessa metsässä. Eläimet löytävät väliaikaisen turvapaikan vanhasta mökistä, mutta huomaavat painajaisen olevan vasta aluillaan. Kertojana toimii Stranger Things -tähti Maya Hawke.

Salkkarit-tähden traaginen elämä
Mitä tapahtui Jasminille?
Areena KE 1.10.
Oman käden kautta 27-vuotiaana kuollut Jasmin Voutilainen nousi pinnalle Salatuista elämistä. Ulospäin tv-tähden elämä näytti upealta ja menestyksekkäältä, mutta pinnan alla myllersi pitkään. Läheiset kertovat podcastissa, kuinka Voutilainen kohtasi vuosien varrella paljon surua, huonoa kohtelua ja seksuaalista väkivaltaa.
Podcastissa kuvaillaan myös, millaisista lähtökohdista Jasmin ponnisti julkisuuteen ja millainen oli hänen uransa alku. Hiljalleen hänen ongelmansa alkoivat kasaantua, ja lopulta Jasmin jäi vaille toivomaansa mielenterveysapua. Podcast paljastaa myös uutta tietoa Voutilaisen kuolemaa edeltäneen illan tapahtumista.

Parker palaa elokuviin
Play Dirty
Prime Video KE 1.10.
Modernin toimintaelokuvan merkittävimpiin käsikirjoittajiin kuuluva Shane Black (Tappava ase, The Long Kiss Goodnight) on tehnyt uuden sovituksen kirjailija Donald E. Westlaken luomasta Parker-hahmosta. Amazonin tuottama Play Dirty ei perustu mihinkään yksittäiseen Parker-tarinaan, mutta lainaa niistä elementtejä.
Lee Marvinin, Robert Duvallin, Mel Gibsonin ja Jason Stathamin jälkeen hahmoa esittää Mark Wahlberg, joka suunnittelee uransa suurinta ryöstöä. Valitettavasti keikka heittää Parkerin tiimeineen napit vastakkain New Yorkin vaarallisimman mafiaperheen kanssa. Leffan muissa rooleissa nähdään LaKeith Stanfield, Rosa Salazar ja Thomas Jane.

Komediasuosikit palaavat
Solsidan, 9. kausi + Kämppikset, 2. kausi
MTV Katsomo+ KE 1.10. + TO 2.10.
Ruotsalaisesta komediahitistä Solsidan alkaa toiseksi viimeinen eli yhdeksäs kausi. Sen alussa putkiremontti tuo Annan takaisin Alexin katon alle. Mickan kokee puolestaan tyhjyyttä lasten muutettua pois, ja Fredde saa harmaita hiuksia työpaikalle saapuvasta pojastaan Viktorista.
Myös kotimainen sukupolvikomedia Kämppikset jatkuu uusilla toisen kauden jaksoilla. Kauden alussa kommuuniin syntyy uusi kämppis, mikä kiepsauttaa porukan arjen ylösalaisin. Sarjassa jatkaa tuttu näyttelijäkaarti, johon kuuluvat muun muassa Pertti Sveholm, Eeva Litmanen, Jukka-Pekka Palo, Sinikka Sokka ja Kiti Kokkonen. Uutena hahmona nähdään Antti Virmavirran näyttelemä Henkka. Sarjaa julkaistaan julkaistaan kaksi jaksoa viikossa.

Palavan maan sankarit
The Lost Bus
Apple TV+ PE 3.10.
Jason Bourne -toimintatrillereistä sekä rankoista tosielämän draamoista, kuten United 93 ja Captain Phillips, tunnettu Paul Greengrass houkutteli Matthew McConaugheyn takaisin kameran eteen sovittamalla elokuvan yhdestä viime vuosien tuhoisimmista tulipaloista.
Marraskuussa 2018 Kalifornian Paradisessa riehui maastopalo, joka tappoi lähes 90 ihmistä, vahingoitti vakavasti useaa kymmentä ja tuhosi peräti 1800 kotia. Tuli-infernon keskellä koulubussin kuljettaja ja opettaja onnistuivat keräämään yhteen ja kuljettamaan turvaan 22 lasta.
Applen tuottama The Lost Bus on McConaugheyn ensimmäinen live-elokuva sitten vuoden 2019 elokuvan The Gentlemen. Tarinan toisessa pääosassa nähdään Barbiesta Oscar-ehdokkuuden saanut America Ferrera.

Psykon esikuva sai oman sarjan
Hirviö: Ed Geinin tarina
Netflix PE 3.10.
Sarjamurhaajiin keskittyvässä dokudraamasarjassa on käsitelty aiemmin Jeffrey Dahmerin sekä Lyle ja Erik Menendezin tapauksia. Nyt sarja paneutuu jenkkilän kenties kuuluisimman ja mielisairaimman sarjamurhaajan, kauhuklassikoita Psyko, Texasin moottorisahamurhat ja Uhrilampaat inspiroineen Ed Geinin (1906-1984) tarinaan.
Wisconsinilaisessa pikkukylässä elänyt Gein oli nekrofiili, joka ryösti hautoja ja murhasi ainakin kaksi naista. Uhriensa ruumiinosista hän valmisti itselleen vaatteita, astioita sekä huonekaluja. Geiniä esittää Sons of Anarchy -sarjasta parhaiten tunnettu Charlie Hunnam, jonka rinnalla nähdään Laurie Metcalf, Vicky Krieps, Lesley Manville ja Tom Hollander.

Päivä ottaa koville
Steve
Netflix PE 3.10.
Toronton festivaalilla syyskuun alussa ylistävän vastaanoton saanut Steve kertoo työlleen omistautuneesta koulukodin rehtorista, joka yrittää kestää omat päänsisäiset paineensa ja pitää samalla oppilaat kurissa yhden rankan päivän ajan.
Arvosteluissa on kehuttu varsinkin Oscar-voittaja Cillian Murphyn (Oppenheimer, Peaky Blinders) intensiivistä pääosasuoritusta. Vielä Steveä ylistetympi on kuitenkin Murphyn ja ohjaaja Tim Mielantsin edellinen yhteinen elokuva Nämä pienet asiat (Small Things Like These), joka saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 21. marraskuuta.

Naiset astuvat sinisiin
Vuoro
Netflix PE 3.10.
Vuoden 1958 Tukholmaan sijoittuva sarja kertoo alimiehitetystä mutta väkivaltaisesta Klaran poliisipiiristä, joka tekee rohkean kokeilun ja palkkaa riveihinsä maan ensimmäiset naispoliisit. Edelläkävijöillä ei ole kuitenkaan helppoa, sillä naiset pakotetaan pitämään pitkää poliisihametta, jonka hankaa reidet verille. Lisäksi he joutuvat kohtaamaan pilkkaa ja vähättelyä niin median, kansalaisten kuin omien kollegoiden osalta.
Tositapahtumiin perustuvan sarjan pääosissa nähdään Josefin Asplund, Agnes Rase ja Malin Persson.
