Sinikka Sokka viihtyy sinkkuna: "Työ menee miesten edelle!"

Sinikka Sokka, 73, tyrmää miessutinat heti alkuunsa.
– Yksiselitteisesti ei ole ollut mitään, eikä siitä sen enempää. Miehet eivät ole olennainen asia elämässäni, Sinikka sanoo.
Kaksilahkeisten sijaan Sinikka keskittyy antaumuksella töihinsä. Niitä riittää, vaikka Sinikka on virallisesti eläkkeellä. Näyttelemistä hän ei aio jättää niin kauan kuin terveyttä ja virtaa riittää.
– Työ on minulle tärkeää. Olen aina ollut hyvin työorientoitunut. Näytteleminen on merkityksellistä, mielekästä, ihanaa ja inspiroivaa, Sinikka hekumoi.
Elokuva-arvio: 70 on vain numero on kiusallinen draama kliseisestä diivasta
Syksystä saakka Sinikka on tähdittänyt Helsingin Kaupunginteatterissa Niin kuin taivaassa -musikaalia. Rupeama on fyysisesti rankka yli seitsemänkymppiselle. Sinikan pelastus on hyvä yleiskunto ja palava into.
– Välillä kun vinolla lavalla vedetään, niin selkään ottaa. Mutta sitä ei lasketa vaivaksi, kun kaikilla nuorillakin on sama homma. Nämä ovat normijuttuja, kun kehoaan käyttää paljon työssään, Sinikka naurahtaa.
Loppuvuonna alkoivat Anastasia-musikaalin harjoitukset Tampereen Teatterissa.
– Ihanaa, kun pyydetään kaikkialle. Minulla on ollut tosi mieluisia töitä. Pullat niin hyvin uunissa, etten oikein kehtaa sanoakaan.
Tammikuussa C Morella alkaa Kämppikset-sarja, joka kertoo kolmen sukupolven kimppakämppäasumisesta. Mukana on Sinikan lisäksi monta konkarinäyttelijää, muun muassa Eeva Litmanen, Ulla Tapaninen ja Marja Packalén.
– Siinä oli hauska käsikirjoitus ja uudentyyppinen kattaus. Mukana on monta ikäihmistä ja minulle tuttuja kollegoja.
Vappu Pimiä antoi äänensä animaatioelokuvaan – uusi rooli ei ollut omalla mukavuusalueella
Sinikka otti irtioton arjesta marraskuussa, kun hän matkusti viikoksi Italiaan. Matkalla Sinikka kävi muun muassa poimimassa oliiveja Umbrian seudulla.
– Se oli fantastista! Sinikka huokaa.
Sinikka ei pidä talvikuukausien synkkyydestä Suomessa.
– Pimeys on kuormittavaa ja inhottavaa.
Sinikka kehottaa jokaista etsimään arkeensa sisältöä matalalla kynnyksellä.
– Haluan kannustaa ihmisiä hakemaan sellaisia ilon aiheita, mitä poikkeusajan puitteissa voi löytää. Mieli täytyy pitää virkeänä. Tämä saattaa kuuolostaa kauhean naiivilta, mutta ulkoilla voi aina. Kausivalot piristävät myös.
Lopuksi näyttelijällä on painavaa sanottavaa.
– Menkää nyt hyvät ihmiset sinne rokotuksiin, jotta saadaan tämä tauti kuriin! kolmannen koronapiikin saanut Sinikka jyrähtää.